Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila

Kuva
Teksti sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Maailmanlopun kahvila  on ilmestynyt tasaisin väliajoin ruudulleni Instagramissa, lähinnä kustantajan mainoksina. Kirjan idea kuulosti hyvältä: kovaa vauhtia keski-ikäistyvä Aurelia palaa tätinsä maalaiskartanoon ensi kertaa lapsuutensa jälkeen, ja maaseudun ihmiset ja tavat pääsevät yllättämään hänet kerta toisensa jälkeen. Aurelian täti Anni suunnittelee avaavansa kartanon puiston matkailijoille, ja yrittää saada ruoanlaittotaidoistaan kuuluisan Aurelian mukaan suunnittelemaan vanhaan talliin remontoitavaa kahvilaa. Aurelia on epäluuloinen tädin suunnitelmien suhteen, mutta lupaa kuitenkin auttaa liikeidean kehittelyssä. Vanhassa kartanossa on tapana kuljeskella levottomia henkiä, ja sellainen löytyy Annin kartanostakin. Kummitusta paetaan yöpaitasillaan naapurihuoneessa majailevan komean remonttireiskan syliin, kuten kuvioon kuuluu. Tässäpä pitkästä aikaa kirja, jonka olin jättää kesken monta kertaa. Otin sen alun perin lenkille

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Kuva
Postaus sisältää *merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Olen lukenut Teemestarin kirjan  aiemminkin, luultavasti silloin kun se on ilmestynyt vuonna 2012. Luulin myös kirjoittaneeni siitä tänne blogiin, mutta teksti onkin jostain syystä jäänyt kirjoittamatta. Nyt luin kirjan kuitenkin uudelleen, sillä tämä kuului nykykirjallisuuden kurssin lukemistoon kuten Amerikkalainen tyttökin . Kirjasta jäi minulle vahva mielikuva ensimmäisen lukukerran jälkeen, sillä olen monesti muistellut kirjaa myöhemminkin. Muistikuvani mukaan kirja oli kauniisti kirjoitettu ja pidin siitä, mutta se aiheutti myös sellaista ahdistusta, minkä vuoksi en olisi halunnut ryhtyä lukemaan kirjaa uudelleen. Vitkuttelinkin sen aloittamisen kanssa aika kauan. Kun aloitin lukemisen, huomasin etten muista tarinasta tai henkilöistä juuri mitään konkreettista, edes lopun tapahtumat eivät olleet jääneet mieleen. Muistiin oli jäänyt vain kirjassa kuvattu ympäristö ja sen tunnelma. Teemestarin kirja vaikuttaa sijoittuvan Pohjois

Jojo Moyes: Tähtien antaja

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Pidän Jojo Moyesin kirjoista, ja olen lukenut niistä suurimman osan suorastaan ahmien. Vain Kuinka painovoimaa uhmataan  on jäänyt mieleen takkuilevampana lukukokemuksena. Tähtien antaja  on ilmestynyt viime vuonna, mutta huomasin sen vasta nyt. Kirjan nimi ja kansi eivät ole minusta kovin houkuttelevia, ja siksi kirjaan tarttuminen on kestänyt, vaikka se on ollut kirjastosta lainassa jo pariin otteeseen. Kirjan takakansiteksti on kuitenkin houkutteleva jo ammattini vuoksi: harvemmin sitä pääsee lukemaan koskettavaa ja jännittävääkin kirjaa, jonka päähenkilöinä on kirjastonhoitajia. Kirja kertoo Kentuckyssä sijaitsevasta ahdasmielisestä pikkukaupungista, johon perustetaan liikkuva kirjasto. Tarina ajoittuu 1930-luvun loppuun, ja liikkuva kirjasto tarkoittaa ratsain vuorilla asuville kuljetettavia kirjoja. Päähenkilöt ovat kaikki melkoisia persoonia. Alice on englantilainen paikallisen kaivosyhtiön johtajan tuore miniä, Margery on s