Kasoittain kirjoja

Keinutuolikoplan Märtha, Nero (Oscar), Anna-Greta, Stina ja Harava (Bertil) asuvat palvelutalo Timantissa, ja ovat lopen kyllästyneitä asumisensa tasoon. Vanhukset eivät saa tulla ja mennä miten haluavat, ruoka on huonoa eikä kahvin kanssakaan saa enää pullaa. Tv:ssä näytetään dokumentti nykyajan vankilaelämästä, ja sen nähtyään viisikko tahtoo vaihtaa asuinpaikakseen vankilan, siellähän pääsee jopa ulkoilemaan. Ongelmana tietysti on se, ettei vankilaan noin vain marssita, vaan sinne päästäkseen on tehtävä tarpeeksi törkeä rikos. Palvelutalon hoitaja Barbro ei osaa aavistaa, mitä hänen nenän allaan suunnitellaan. Eikä häntä oikeastaan kiinnostakaan muu kuin johtaja Mattson. Kiinnostuin tästä kirjasta Norkun postauksen ansiosta. Yllätyin kirjan saadessani sen muhkeaa sivumäärää (390), mutta tarina vaikutti edelleen kiinnostavalta. Ja kyllähän se olikin ihan kiinnostava, vaikka en kertaakaan innostunut tästä ihan täysillä. Oli kuitenkin hauskaa lukea siitä, miten vanhukset laitta

Herkullinen elämä kertoo Hassanista, joka syntyy ravintoloitsijaperheeseen, ja jonka mukana kokkaaminen kulkee läpi elämän. Tarina alkaa Intiasta Hassanin ollessa pieni. Perheellä on ravintola slummin ja paremman alueen rajalla, ja ravintolassa työskentelee koko lähisuku. Traagisen onnettomuuden jälkeen Hassanin isä johdattaa perheensä Eurooppaan, ensin Lontooseen ja sitten Euroopan-kierroksen jälkeen Ranskaan, pieneen Lumièren kylään. Tähän kylään perhe lopulta asettuu ja avaa intialaisen ravintolan. Pahaksi onneksi kadun toisella puolella ravintolaa ja majataloa pitää madame Mallory, jonka kuviot meluisa ja värikäs intialaisjoukko sekoittaa pahan kerran. Minut tarina sai otteeseensa kunnolla vasta kun perhe pääsi Lumièreen. Aika Intiassa oli jotenkin yhtä sekasortoa, vaikka sellaiselta kai se elämäkin Intiassa näyttää Eurooppalaisen silmissä. Tekstistä välittyi kuitenkin hyvin se tunnelma, joka Hajin perheen ravintolassa ja Mumbain kaduilla vallitsi. Lontoo oli vain yksi välip

Olen lukenut Roope Lipastin kolumneja Kotivinkistä jo pitkään, ja ne saavat usein hymyn huulille ihan vain arkipäivän sattumusten kuvailulla. Halkaisukirvesmies koostuu kirjoituksista, joita on julkaistu mm. Kotivinkissä, Turun Sanomissa ja Lapsemme-lehdessä. Kansiliepeen mukaan mukana on paljon myös ennen julkaisematonta materiaalia. Kirja jakautuu seitsemään osaan viikonpäivien mukaisesti. Jokaisen osan alussa on kuvailtu kutakin viikonpäivää ja sen tunnelmaa. Tekstit ovat muutaman aukeaman mittaisia ja useimmat niistä sisältävät myös totuuksia suoraan lasten suusta. Lisäksi kirjassa on erilaisia koonteja kuten esimerkiksi Tee-se-itse-munauksia, Lapsiperhematematiikkaa ja Lapsiperheen turvaohjeet. Tekstit kertovat Lipastin ja hänen perheensä arjesta ja niistä tai niiden kautta tehdyistä havainnoista. Kirjassa mm. taistellaan muurahaisia ja hiiriä vastaan, pohditaan muutosvastarintaa, muistellaan jännityskirjoista jännintä (pankkikirjaa) ja listataan maailman ärsyttävimmät

Luin vuodenvaihteessa ja alkuvuodesta Elisabet Ahon Urajärven kartanoon ja sen maille sijoittuvia kirjoja, teksti niistä löytyy täältä . Koska romaaneista kaksi ensimmäistä perustuu tositapahtumiin ja kolmaskin sijoittuu todelliseen paikkaan ja sivuaa todellisia henkilöitä ja tapahtumia, olin kiinnostunut näkemään tapahtumapaikan omin silmin. Urajärven kartano on Suomen ensimmäinen kartanomuseo, ja sen viimeiset omistajat, lapsettomat sisarukset Hugo ja Lilly von Heideman testamenttasivat kartanon Suomen muinaismuistoyhdistykselle tätä tarkoitusta varten. Kartanon sisätilat ovat siinä asussa kuin ne olivat Lillyn ja Hugon aikana, ja talon vuodesta 2008 kestänyt restaurointi saadaan tänä kesänä päätökseen. Pahoittelen jo etukäteen kuvien laatua, kuvat ovat puhelimella otettuja, kun kamera unohtui matkasta. Urajärven kartanon päärakennus on tänä vuonna maalattu siniharmaaksi. Aiemmin talo on ollut keltainen, mutta talo oli siniharmaa Hugon ja Lillyn aikana ja siksi väri vaih

En ole juuri tutustunut Tommy Tabermannin tuotantoon, en runoihin enkä muutenkaan (jos ei lasketa runolaseja). Muistan joskus yrittäneeni lukea jonkun hänen runokokoelmistaan, mutta kesken jäi. Tämä kirja on koottu Me-lehdessä ilmestyneistä kolumneista vuosilta 2003-2010. Tekstit ovat siis lyhyitä, parin sivun mittaisia ja aika helposti lähestyttäviä. Aloitin tämän lukemisen jo keväällä, ja luinkin aika nopeaan tahtiin kirjan melkein loppuun. Sitten tuli jonkunlainen ähky, ja kirja jäi yöpöydän reunalle odottamaan loppuun lukemista. Loppuun lukemisen aika tuli sitten lopulta eilen illalla. Kirjan kolumneissa teemoina ovat muiden muassa rakkaus, elämän ihmetteleminen ja oman elämän muisteleminen. Teemat toistuvat, ja monissa teksteissä asiat on sanottu melkein samoin sanoin. Kolumnit ovat hyviä, pidin niistä paljon, mutta niitä pitäisi lukea muutama päivässä sen sijaan että ahmii melkein koko kirjan kerralla. Jokainen teksteistä antaa lukijalle ajattelemisen aihetta, eivätkä

Fakiiri Ajatušatru Vašta Patel matkustaa Ranskaan ostaakseen itselleen uuden piikkimaton. Matkaan on kerätty rahat koko kylän voimin, ja fakiirin on tarkoitus palata takaisin Intiaan heti saapumistaan seuraavana päivänä. Intiassa ei ole Ikeaa, joten piikkimaton saadakseen pitää matkustaa maahan, jossa sellainen on. Ikeaan Ajatušatrun kuljettaa romanitaksikuski Gustave Palourde mersullaan, ja matkan päätteeksi molemmat osapuolet ovat tulleet viilatuiksi linssiin sitä huomaamatta. Ikea on fakiirille tietysti ihmeellinen paikka, tuleehan hän köyhästä kylästä. Huonekalujen ja muiden tavaroiden paljous ja tavaratalon ovelat systeemit saavat hänet vähän pyörälle päästään. Eikä piikkimaton saaminen olekaan ihan yhtä yksinkertaista kuin olisi voinut kuvitella. Ikeasta tulee myös Ajatušatrun yöpymispaikka, koska miksi turhaan mennä hotelliin, kun Ikeassa riittää sänkyjä? Sattumusten kautta fakiiri jää vangiksi kaappiin, joka rahdataan Iso-Britanniaan. Eikä Ajatušatrun reissu pääty si

Tämä viime vuonna ilmestynyt, Lumiomenan Katjan ja Kirjainten virrassa  -blogin Hannan kirjoittama kirja käsittelee nimensä mukaisesti kirjablogeja, kirjabloggareita ja kirjabloggausta. Minun oli tarkoitus lukea tämä jo vuosi sitten kun se ilmestyi, mutta monet muut kiireet ehtivät taas edelle. Nyt kun sitä lukee, huomaa miten nopeasti tämä kenttä elää: vaikka asia ei olekaan vanhentunut vuodessa, paljon uutta on tapahtunut, monta uutta blogia on pistetty pystyyn ja monia on blogistaniasta myös poistunut. Kirja on hyvä peruspaketti kirjabloggamisesta. Siinä kuvataan mm. ilmiön historiaa, tuodaan esille yhteisöllisyyttä, pohditaan blogiarvioiden suhdetta lehtien kritiikkeihin, kerrotaan kirjoittajista blogien takana ja mietitään, millainen on kirjablogien tulevaisuus viiden vuoden sisällä. Kirjassa paneudutaan myös bloggaamisen eettiseen puoleen esimerkiksi tekijänoikeuksien kautta. Suurin osa kirjan sisällöstä oli itselleni jo tuttua asiaa joko oman kokemuksen tai opintojen

Ihastuin Anna Gavaldan Kimpassa-kirjaan ja siitä tehtyyn elokuvaan. Törmäsin tuohon kirjaan silloin kirjastossa ihan vahingossa. Sattumalta elokuva tuli telkusta vähän sen jälkeen kun olin kirjan lukenut. Ihania olivat! Sittemmin olen lukenut Gavaldalta Karkumatkan, joka oli pieni, lyhyt ja vähän sekava, enkä pitänyt siitä yhtään niin paljon. Tämä novellikokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin hyppäsi mukaani kirjastosta samaan tapaan kuin ensimmäinen Gavaldani. Lukukokemus ei kyllä taaskaan yltänyt sen ensimmäisen tasolle. Ehkä se johtuu siitä, että en oikein ole novelli-ihminen. Ei novelleissa mitään pahaa ole, ja olen kyllä lukenut ihan hyviäkin novelleja, mutta jotenkin minulla on sellainen olo, että suurin osa lukemistani novelleista on ollut jotenkin vaan outoja. Ei näissäkään Gavaldan novelleissa mitään varsinaista vikaa ollut, osa oli jopa ihan hyviä, mutta niin takkusi lukeminen. Vain 191 sivua ja monta iltaa tämän kanssa vietin. Hassusti pidin eniten viimeisestä,

Meidän huusholli ei varmasti ole ainoa, joka pursuu tavaraa vaikka sitä miten yrittää karsia. Ihan hirvittää, millaiseksi kokoelma kasvaa vuosien kuluessa kun se on nyt jo aikamoinen siihen nähden että talossa asuu kaksi ihmistä ja koira. Koirankin tavaroita on ihan yli oikean tarpeen vaikkei se itse niitä ostelekaan. :) Anne te Velde-Luoma lohduttaa kuitenkin lukijaansa: tavaramäärään hukkuminen ei ole mitenkään epätavallista vaan enemmänkin tyypillistä tämän ajan ihmisille. Meitä ohjaa vielä edellisten, puutetta kokeneiden sukupolvien säästämisvimma, vaikka elämme maailmassa missä suunnilleen kaikki on napin painalluksen päässä. Sokea kuluttaminen ei tietenkään ole järkevää, mutta ei ole myöskään järkeä säästää jokaista jugurttipurkkia ja nauhanpätkää vain siksi että sitä saattaa joskus tarvita. Kaaoksen kesyttäjä -kirjassa taustoitetaan ensin nykyajan kuluttamista ja sitä, miksi ihmiset tuntuvat nykypäivänä hukkuvan tavaramäärän alle. Myös kaaokselle altistuvat persoonall