Catharina Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos!

Keinutuolikoplan Märtha, Nero (Oscar), Anna-Greta, Stina ja Harava (Bertil) asuvat palvelutalo Timantissa, ja ovat lopen kyllästyneitä asumisensa tasoon. Vanhukset eivät saa tulla ja mennä miten haluavat, ruoka on huonoa eikä kahvin kanssakaan saa enää pullaa. Tv:ssä näytetään dokumentti nykyajan vankilaelämästä, ja sen nähtyään viisikko tahtoo vaihtaa asuinpaikakseen vankilan, siellähän pääsee jopa ulkoilemaan. Ongelmana tietysti on se, ettei vankilaan noin vain marssita, vaan sinne päästäkseen on tehtävä tarpeeksi törkeä rikos. Palvelutalon hoitaja Barbro ei osaa aavistaa, mitä hänen nenän allaan suunnitellaan. Eikä häntä oikeastaan kiinnostakaan muu kuin johtaja Mattson.

Kiinnostuin tästä kirjasta Norkun postauksen ansiosta. Yllätyin kirjan saadessani sen muhkeaa sivumäärää (390), mutta tarina vaikutti edelleen kiinnostavalta. Ja kyllähän se olikin ihan kiinnostava, vaikka en kertaakaan innostunut tästä ihan täysillä. Oli kuitenkin hauskaa lukea siitä, miten vanhukset laittavat pisteen huonolle kohtelulleen ja lähtevät rollaattorien turvaviirit tanassa kohti parempia oloja. Vaikka kirja on viihdettä, siinä on paljon painavaa asiaakin. Yksi usein toistuva teema on vanhusten fyysisen kunnon ylläpitäminen ja parantaminen. Keinutuolikopla livahtaa luvatta kuntosalille varastetuilla avaimilla ja tulee siten niin hyvään kuntoon, ettei tarvitse rollaattoreita muuhun kuin rekvisiitaksi ja rikosvälineeksi. Samaa kertovat monet tutkimukset: jos vanhukset laitoksissa saisivat jumpata vaikka vähänkin, parantaisi se heidän elämänlaatuaan.

Kirjan päähenkilöviisikko kerää kaikki symppispisteet hääräilyllään. Kaikilla on omat omituisuutensa, mutta jännitys ja elämän tavoitteellisuus piristävät kummasti koplan hapannaamaisintakin jäsentä. Välillä muisti pätkii eikä kaikki aina toimi tarkkojen ja huolellisten suunnitelmien mukaan, mutta elämänkokemus ja nuorempien hyväuskoisuus pelastavat onneksi vaikeistakin paikoista. Kirja saa keski-ikäiset aikuiset näyttämään naurunalaisilta, kun höperinä ja heiveröisinä pidetyt mummot ja papat höynäyttävät heitä mennen tullen. Myös Tukholman poliisi saa osansa hyväntuulisesta piikittelystä.

Vaikka kirjan idea on hyvä, henkilöt mielenkiintoisia ja aihe kiinnostava, koin tämän silti vähän raskaaksi luettavaksi. Paikka paikoin teksti oli nokkelaa ja veti suupieliä hymyyn, mutta pääosin teksti ei saanut kiedottua minua pikkusormensa ympärille. Etenkin dialogit tökkivät mielestäni monin paikoin, ne eivät tuntuneet kovin luontevilta. Kaipasin paikoin myös tiivistystä, välillä tuntui että juoni polkee paikoillaan eikä mitään oikein tapahdu. Tarinaa olisi voinut ehkä myös jakaa kahteen osaan, varsinkin kun tälle kirjalle lupaillaan kansiliepeessä jatkoakin.

Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin viihdyttävä ja herttainen, ja nostaa lukijan silmille konkreettisia vanhustenhuollon arkipäivään kuuluvia asioita. Kyllä tähän vauhdikkaaseen viisikkoon kannattaa tutustua!

Kirjan on lukenut myös mm. Krista.

Catharina Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos! (Kaffe med rån, suom. Outi Menna)
Kustantaja: Schildts & Söderström 2014
Sivuja: 390
Mistä luettavaksi: Arvostelukappale kustantajalta