Katariina Vuori: Kasvun paikka

Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön.

Oletko joskus lukenut kirjan, jossa huonekasvit ovat erittäin keskeisessä osassa? Minä en muista lukeneeni sellaista ennen tätä kirjaa. Kasvun paikka oli kuvaukseltaan toisaalta hyvin tutun kuuloinen (väsynyt ja tympääntynyt kotiäiti alkaa etsiä omaa juttuaan) ja toisaalta niin erikoinen, että tulin uteliaaksi.

Silvia on kotiäiti, jonka kaksi tytärtä käyvät jo koulua ja mies on töissä. Silvia hoitaa edelleen kotia ja tekee koko perheelle ruoat vanhojen rutiinien mukaisesti. Hän passaa sekä lapset että miehen, hoitaa arkeen ja lomiin liittyvät metatyöt ja kokee huonommuutta suhteessa lähes kaikkiin muihin. Hänellä on tuppautuva ja kriittinen äiti, joka käy säännöllisin väliajoin hoitamassa milloin mitäkin askareita ja samalla kertomassa, miten laiska Silvia on ja miten huonosti hän hoitaa talouttaan. Mies uppoutuu töiden jälkeen toto-lappuihinsa tai istuu sohvalla kanavasurffailemassa, ja odottaa että Silvia kantaa hänen eteensä niin päivällisen kuin iltapalankin. Lapset sentään vaikuttavat mukavilta ja iloisilta, ja Silvia yrittää kasvattaa heidät huomaamaan virheiden sijaan onnistumiset.

Silvia tuntee itsensä eksyneeksi ja huonoksi ja päätyy vaeltamaan päämäärättömästi ympäri rautakauppaa. Viherkasvien osastolta hän löytää kiinnostavia kasveja ja ymmärtäväisen myyjän, ja siitä alkaa hänen viherkasviharrastuksensa. Silvian aiemmat kokemukset viherkasvien kanssa liittyvät siihen, miten hän on saanut tapettua kaikista helppohoitoisimmatkin niistä, eikä hän ole vakuuttunut siitä että uudet kasvit selviäisivät hänen hoivissaan hengissä. Pikkuhiljaa hänen kasvikokemuksensa karttuu, ja hän löytää samanmielisiä ihmisiä niin somesta kuin reaalimaailmastakin. Silvian mies suhtautuu kasveihin torjuvasti ja äiti suorastaan vihamielisesti, mutta kasveista tulee Silvialle rakkaita eikä hän suostu luopumaan niistä.

Kirjan kannessa romaania kutsutaan ”huumaavan hauskaksi”. Vaikka kirjassa on huumoria, se ei minusta kuitenkaan ollut kovin hauska, sillä rivien välistä kuulsi niin voimakkaasti huonommuuden ja ulkopuolisuuden tunne. Vaikka Silvia miten yrittää, hän ei ole koskaan riittävän hyvä miehelleen tai äidilleen. Mies vain nauraa hänen uusille suunnitelmilleen mitätöiden ne hänen tyhmyyteensä vedoten. Äiti sättii häntä asiasta kuin asiasta, eikä Silvia tunnu koskaan tekevän mitään oikein. Siinä tilanteessa kasvien maailmaan uppoutuminen ja niiden kukoistuksesta saatu mielihyvä tuntuu toimivan inhimillisen lämmön korvikkeena.

Kasvit tarjoavat Silvialle myös kohteen, johon suunnata hoivan antamisen tarve. Lapset ovat jo niin isoja, että pärjäävät ilman jatkuvaa huolenpitoa, mutta Silvialla ei ole kodin ulkopuolella mielekästä tekemistä. Pikkuhiljaa kasveja alkaa kertyä niin paljon, että ne valtaavat koko kodin ja vievät Silvian ajasta suurimman osan. Perhe ja koti jäävät hoitamatta, kun kasvit tarvitsevat Silvian kaiken ajan. Kasvien hoidon kautta Silvia alkaa kyseenalaistaa mielikuvaansa omasta tyhmyydestään ja huonommuudestaan ja alkaa kaivata moniulotteisempaa elämää. Ehkä hänelläkin voisi olla kahvikuppi työpaikalla, ehkä hänelläkin voisi olla kahdet avaimet: toiset kotiin ja toiset omaan elämään, omaan työpaikkaan?

Silvian tarinaa lukiessa tulee samalla oppineeksi aika paljon huonekasvien hoidosta. Monet kirjassa esiintyvistä kasveista olivat minulle tuttuja, mutta paljon oli myös ihan vieraita. Uutta oli myös se, miten kasviharrastajilla on ihan oma, salainen maailmansa, jossa jaetaan pro-vinkkejä kasvualustoista, tuholaistorjunnasta ja kaikesta mahdollisesta kasvien hoitoon liittyvästä. Romaanin lukemisen jälkeen vilkaisen ehkä marketin viherkasvivalikoimaa vähän toisella tavalla kuin ennen.

BookBeat: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Nextory: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Storytel: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.