Emmi Pesonen: Taikurin tyttäret

Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön.

Emmi Pesosen uutuuskirja Taikurin tyttäret kiehtoi minua jo kun luin sen esittelytekstin kustantajan katalogista keväällä. Otin sen heti tuoreeltaan luettavaksi, sillä kirjan juoni kuulosti kiinnostavalta ja hypnoosi aiheena lisäsi mielenkiintoa entisestään.



Tarina kulkee kahdella aikatasolla, päähenkilösisarusten Lindan ja Magdan lapsuudessa ja Lindan tyttären Innan aikuisuudessa. Se, mitä Lindalle ja Magdalle aikanaan tapahtui, vaikuttaa Innan elämään edelleen ja tuntuu konkreettisesti viiltävänä kipuna lapsena loukatussa lonkassa. Innan käsitykset itsestään ja lapsuudestaan joutuvat myllerrykseen, kun hän löytää isoisänsä vintiltä omaan lapsuuteensa liittyviä tavaroita. Pikkuhiljaa hänelle alkaa selvitä, että totuus on jotain ihan muuta kuin mitä hänelle on aina uskoteltu.

Kirjassa paneudutaan eniten Lindan ja Magdan elämään, sillä heidän tarinansa selittävät lopulta myös Innan elämää. Tarinaa kerrotaan niin Innan, Lindan kuin Magdankin näkökulmasta, ja eri henkilöiden osuudet on selkeästi erotettu toisistaan. Linda joutuu lapsena ottamaan paljon vastuuta pikkusisarestaan äidin lamaannuttavan väsymyksen vuoksi, ja isällä käy hypnoosipotilaita yläkerrassa. Myöhemmin vanhemmat ilmoittavat eroavansa ja siskokset erotetaan toisistaan: Magda lähtee äidin mukana kaupunkiin ja Linda jää asumaan isän kanssa heidän vanhaan kotiinsa. Ero on musertava niin Lindan ja Magdan isälle kuin tytöillekin. Tästä alkaa tarinan surullisin osuus, kuvaus hukassa olevista ihmisistä ja yrityksistä saada elämä jälleen raiteilleen.

Odotin Taikurin tyttäriltä kevyehköä mysteerijuonta, mutta sainkin rankkoja aiheita käsittelevän tarinan, jossa mysteereillä oli lopulta hyvin pieni osuus. Kirja ei ole kovin pitkä, mutta se ei ole myöskään mitenkään erityisen nopealukuinen. Toisistaan eksyneiden, rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää kaipaavien ihmisten tuska koskettaa ja inhottaakin. Pesonen näyttää lukijalle, miten hyvistä aikeista huolimatta aiempien sukupolvien kokemat traumat tulevat väistämättä jossain vaiheessa pintaan, ja miten ne aiheuttavat harmia myös silloin, kun ne yritetään salata jälkipolvilta.

BookBeat: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Nextory: *maksuton kokeilujaksoetu koskee uusia asiakkaita.

Storytel: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Mauri Paasilinna: Rovaniemi-sarja