Tunnelmia Helsingin kirjamessuilta

*Kiitos Messukeskukselle messulipuista!

Kävin messuilla torstaina 28.10. Oli ihana päästä nauttimaan messutunnelmasta ja kierrellä kustantajien ja kirjakauppojen osastoja. Kuuntelin myös monta mielenkiintoista haastattelua ja silmäilin hiukan antikvaarien valikoimia. Tykkäsin messuhallin uudesta pohjakartasta kovasti, minusta messuilla oli nyt helpompi liikkua. Pidin erityisesti siitä, että Senaatintori-lavan katsomo oli niin suuri, että istumapaikan sai ihan varmasti.

Kotiinviemisiksi sain valtavan määrän ihania kirjavinkkejä, ja kirjaston varauslistani kasvoikin aika monella nimikkeellä. Ostin mukaan lastenkirjoja ja muutaman täytettävän kirjan itselleni sekä pitkään metsästetyn seinälle laitettavan maailmankartan, joka löytyi Metsäkeskuksen osastolta. Sopivaa maailmankarttaa on etsitty jo aika kauan, ja nyt sattui kohdalle eläinten kuvilla varustettu selkeä kartta, jossa on myös maatunnukset aikuisten hataran maantiedon tueksi.

Päämäärättömän kuljeskelun lisäksi olin katsonut messuohjelmasta jo etukäteen muutamia kiinnostavia haastatteluja, joita halusin käydä seuraamassa. Alla muutamia mietteitä kuuntelemistani haastatteluista.


Musta peili & Surun kartta (Emma Puikkonen / Kira Poutanen)
Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan Poutasen osuutta, ja hän kertoi miten viimeaikainen tutkimus on saanut selville, että ihmisen kokemat traumat ja stressi siirtyvät eteenpäin ei-koodaavan DNA:n kautta. Tämän tarkoituksena on ilmeisesti valmistaa tulevaa sukupolvea kohtaamaan tietynlaiset elinolosuhteet. Tästä päästiin mielenkiintoiseen keskusteluun siitä, miten Suomen sodat ovat vaikuttaneet meihin suomalaisiin ja millaisia me olisimme, jos sotia ei olisi ollut.


Jääkö lapsi kasvatusvirtausten jalkoihin
Aiheesta keskustelivat professorit Lea Pulkkinen ja Liisa Keltikangas-Järvinen, jotka ovat varmasti tuttuja kaikille, jotka ovat vähänkään seuranneet kasvatuspsykologista keskustelua. Molemmat ovat kirjoittaneet paljon myös yleistajuisia tietokirjoja kehitys- ja kasvatuspsykologiasta. Keskustelun aikana todettiin muun muassa, että monet nykyajan kasvatukseen liittyvät trendit ja hokemat ovat itse asiassa kasvatuspsykologisen tiedon vastaisia. Esimerkiksi pienten kouluikäisten lasten suuret, jopa lähes sadan oppilaan ryhmät ovat ristiriidassa sen tiedon kanssa, että pienelle lapselle pieni lähiyhteisö on kaikkein tärkein ja turvallisin.


Professorit keskustelivat myös siitä, miten nykyajan tavoite opettaa työelämätaitoja jo ihan pienimmillekin lapsille on sinänsä hyvä, mutta ongelmallinen koska on vaikea tai mahdotonta ennustaa, mitkä ovat tarpeellisia ja tärkeimpiä työelämätaitoja siinä vaiheessa, kun nämä lapset siirtyvät työelämään. Etenkin Keltikangas-Järvisen kommentit olivat selkeitä ja kärkkäitäkin kritiikkejä nykykasvatuksen virtauksia kohtaan. Aihe selvästi kiinnosti, sillä Kruununhaka-lavan katsomo oli seisomapaikkoja myöten täynnä.


Hänen valtansa alla (Tiina Tuppurainen)
Tiina Tuppuraisen haastattelussa keskusteltiin hänen uutuuskirjastaan ja sen taustoista. Tuppurainen kertoi että kirjan aihe, kiusaaminen ja narsistiset, epäpätevät johtajat työelämässä ovat hänelle omakohtaisesti tuttuja. Haastattelussa todettiin myös, että ongelma on työelämässä yleinen, ja monet työntekijät voivat samastua kirjan henkilöihin ja tapahtumiin. Tuppuraisen omat kokemukset ovat lehtimaailmasta, johon kirjan tapahtumatkin sijoittuvat. Haastattelun aikana Tuppurainen pohti aihetta mielenkiintoisesti myös kiusaajan näkökulmasta: ihminen ei varmaankaan voi itse kovin hyvin, jos hänen täytyy kohdella alaisiaan ja työtovereitaan epäasiallisesti ja arvaamattomasti.

Äänenkantama (Anna Maria Mäki)

Äänenkantama-romaani perustuu Anna Maria Mäen omiin kokemuksiin burnoutista ja romahtamisesta lapsiperhearjen keskellä. Mäki kertoi, että kirjan tunnetilat ja pohdinnat sekä äitiyteen liittyvät asiat ovat suurelta osin hänen omakohtaisia kokemuksiaan. Perhe-elämän kriisiytymisessä on hänen mukaansa suuri rooli sillä, miten suuret odotukset omaan elämään, uraan ja perheeseen ladataan etenkin suhteessa edellisten sukupolvien ”suorituksiin”. Kirjailija kertoi kiinnostavasti myös siitä, miksi kirjaan on valittu juuri perinteinen nelihenkinen ydinperhe, ja miksi esimerkiksi lapset ovat juuri sen ikäisiä kuin ovat. Hauska tiedonmuru oli myös se, että kirjalla on ollut 53 nimivaihtoehtoa, joiden joukosta lopullinen nimi valittiin.


Tolkienin tulkkina – Tarina Sormusten herran suomentamisesta
Kersti Juvan haastattelua olisin halunnut päästä katsomaan jo Turun kirjamessuilla, mutta pienen lavan katsomo oli silloin niin täynnä ettei haastattelusta kuulunut takarivin taakse juuri mitään. Siksi oli mukava päästä tällä kertaa suurempaan katsomoon seuraamaan haastattelua. Juva kertoi monenlaisia asioita sekä Tolkienin kääntämiseen että kääntämiseen ylipäänsä liittyvistä asioista. Keskustelunaiheina olivat muun muassa kääntäjien näkeminen taiteilijoina ja käsityöläisinä, käännösprosessin eteneminen, kielellisten valintojen tekeminen käännösprosessin aikana sekä uudelleenkäännösten merkitys. Juva painotti sitä, että käännös on aina oma, itsenäinen teoksensa, ja se eroaa sekä alkukielisestä versiosta että mahdollisista muista käännöksistä. Hän itse ajattelee, ettei käännös itsessään vanhene, vaan että englannin kielen osaaminen on ollut Suomessa aiemmin heikkoa, ja varhaisten suomennosten huono laatu johtuu enemmän virheistä ja osaamattomuudesta kuin itse käännöksen iästä. Juvan tarinointia olisi voinut kuunnella pidempäänkin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

Agatha Christie: Totuus hallavan hevosen majatalosta