Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön.
Puuvillatehtaan perijää on odotettu: moni muukin kuin minä oli laittanut kirjan varaukseen, ja maaliskuun puolivälissä varauksia oli Vaski-kirjastoissa jo yli 1300. Tällä ja edellisellä osalla, Puuvillatehtaan varjossa, on huima suosio. Toisen osan tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, sortovuosien aikaan. Keskellä Ukrainan sotauutisia tämän kirjan asenneilmapiiri ja suomalaisten kohtelu tuohon aikaan kuulostavat vähän turhankin tutuilta. Vaikka tämä kirja on historiallista viihdettä, se muistuttaa kuitenkin myös siitä, miten historialla on tapana toistaa itseään.
Puuvillatehtaan perijä ei jatku suoraan siitä, mihin edellinen kirja päättyi, vaan tapahtumien välillä on noin kymmenen vuotta. Kirjan päähenkilönä ei myöskään ole Jenny, vaan hänen ottolapsensa Martta ja Martti. Kirjan alussa he palaavat Turkuun, sillä Martti on menossa suomenkieliseen kouluun. Paikat ja osa ihmisistäkin ovat tuttuja kymmenen vuoden takaa, mutta moni asia on myös muuttunut. Paluumuuttajia ei katsota vanhoissa kaveripiireissä pelkästään hyvällä, ja se aiheuttaa etenkin Martassa ristiriitaisia tunteita.
Martta ja Martti kutsutaan myös Turun seurapiireihin, kun puuvillatehtaan nykyinen omistaja Robert Barker ottaa heidät siipiensä suojaan. Kaikki eivät kuitenkaan katso Martan ja Martin kuuluvan seurapiireihin, ja he saavat joiltakin hyvin kylmää kohtelua. Martta etsiikin omaa paikkaansa, sillä hän ei tunne enää kuuluvansa lapsuutensa työläisten joukkoon eikä toisaalta myöskään säätyläisten joukkoon. Martan kipakka luonnekin pääsee välillä näkyviin rauhallisen ulkokuoren takaa, kun elämän ja ihmisten epäreiluus saavat hänen mittansa täyttymään.
Kirjaan on mielenkiintoisesti kudottu mukaan myös kirjastohistoriaa, sillä Martta pyydetään töihin Turun kansankirjastoon. Työskentely ja asioiminen kirjastossa on erilaista kuin nykyään, mutta tavoite siitä että tietoa olisi kaikille tasapuolisesti saatavilla, on voimissaan edelleen. Kansankirjastot olivat merkittävässä roolissa tiedon ja kirjallisuuden levityksessä sekä lukutaidon edistäjinä, ja minusta on hienoa että tämä työ on tuotu tärkeäksi osaksi kirjaa.
Edellisen osan lukemisesta on kulunut jo vuoden verran aikaa, ja välillä minulla meni Martta ja Jenny sekaisin. Vaikka he ovat hahmoina erilaisia, heidän kertojanäänensä ovat kuitenkin aika samantapaisia. Kaipasin myös Jennyä konkreettisemmin ja enemmän esille, nyt hän piipahtaa tarinassa muutaman kirjeen kautta sekä Martan ajatuksissa. En ehkä ollut vielä ihan valmis päästämään Jennystä irti ja olisin toivonut pääseväni lukemaan enemmän hänen vaiheistaan Ruotsiin muuton ja avioliiton jälkeen.
Antellin kieli on rikasta ja hän käyttää sujuvasti vanhoja sanoja tekstin lomassa. Yksikään niistä ei kuitenkaan tuntunut vieraalta tai päälle liimatulta, vaan ne olivat luonnollinen osa kerrontaa ja dialogia. Samoin historiallisten yksityiskohtien kuvailu on niin luontevaa, että opettavaista ja luennoivaa sävyä ei ole ollenkaan, kuten joissakin historiallisissa romaaneissa. Pidän historiallisista romaaneista siksi, että ne onnistuvat opettamaan minulle historiallisia tapahtumia ja aikakausia vahingossa, vaikka en niitä koskaan koulussa oppinutkaan. Tarinan muodossa tapahtumat jäävät paremmin mieleen, vaikka tiedostan kyllä että kirjailijat ottavat omia vapauksiaan eikä kaunokirjallisuuden historiakuvaukseen välttämättä aina kannata sokeasti luottaa.
Romaanin loppupuolella Martta vierailee Naantalin kylpylässä, joka oli 1900-luvun alussa tietysti ihan erilainen kuin nykyisin. Vaikka olen käynyt Naantalissa muutaman kerran, minun oli vähän vaikea hahmottaa, millainen kylpylä on tuohon aikaa ollut. Tosin vaikka Turku on minulle hyvinkin tuttu, en aina hahmottanut myöskään sitä, missä milloinkin liikuttiin. Autonomian aikaan kadun- ja paikannimet olivat osittain erilaiset, ja täytyy tunnustaa etten kyllä muista nykyisiäkään kadunnimiä kovin hyvin. Onneksi kirjan etulehtiin on painettu vanhan Turun kartta, se auttoi laittamaan tapahtumat oikeille paikoilleen. Ja kansankirjastohan toimi samassa rakennuksessa kuin Turun pääkirjasto nykyisinkin, joten sinne voi mennä tutkimaan samaa rotundaa, josta Martta oli niin ihastunut rakennuksessa ensi kertaa käydessään. Idea kesäksi: Antell voisi järjestää Puuvillatehdas-teemaisia kävelyretkiä, joissa tutustuttaisiin paikkoihin, jotka ovat näissä kahdessa romaanissa keskeisiä.
Puuvillatehtaan perijä löytyy e- ja äänikirjana ainakin näistä palveluista:
Nextory: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.
Storytel: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.
Kommentit
Lähetä kommentti
Mitä mieltä sinä olet?