Sarah Waters: Parempaa väkeä

Postaus sisältää *-merkillä merkattuja mainoslinkkejä.

Olin lasten kanssa käymässä kirjastossa ja nappasin palautushyllystä pikaisen silmäyksen perusteella mukaani Sarah Watersin Parempaa väkeä. Olen lukenut häneltä aiemmin vain kirjan Vieras kartanossa, joka oli kauhea kummitustarina, mutta jonka muistin olleen niin hyvin kirjoitettu, etten malttanut laskea sitä käsistäni.


Parempaa väkeä ei ole kummitustarina, mutta myös se on todella hyvin kirjoitettu. Pitkästä aikaa käsissäni oli kirja, jossa oli melkein 600 sivua hyvää luettavaa. Takakansi ja liepeet eivät paljasta tarinasta kovin paljoa, ja alku lähtee verkkaisesti liikkeelle. Kun olin lukenut melkein neljänneksen, en vieläkään ollut ihan varma siitä, mitä tässä kirjassa on "se juttu". Sen jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua, ja tahti tuntui aina vain kiihtyvän, kunnes vauhti taas hidastui loppua kohden. Kirjan tarina olisi graafisena esityksenä varmaankin normaalijakauman käyrän näköinen.

Päähenkilö ja kertoja on Frances Wray, joka asuu äitinsä kanssa vanhassa, rappeutuvassa talossa hienostoalueella Lontoon esikaupungissa. Heidän rahatilanteensa on heikko, kaikki palvelijat on jo irtisanottu ja kaikessa missä pystytään, säästetään. Lopulta heidän on pakko ottaa taloon vuokralaisia, jotta saisivat kulut katettua. Tarina alkaa päivästä, jolloin Barberin pariskunta muuttaa asumaan talon toiseen kerrokseen. Francesin ja hänen äitinsä hillitty ja rauhallinen elämä muuttuu pikkuhiljaa, kun on sopeuduttava vieraisiin ihmisiin omassa kodissa. Francis yrittää ensin jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, mutta vähitellen hän ystävystyy Lilian Barberin kanssa. Barberit ovat eri yhteiskuntaluokasta, ja heidän kauttaan Francis näkee elämän vähän eri näkökulmasta kuin aiemmin, vaikka löytyy hänenkin nuoruudestaan asioita, joita hän ei välittäisi muille esitellä.

Vaikka tarina alkaa rauhallisesti, Watersin kirjoitustyyli on niin tarkkaa ja havainnoivaa, että lukemista jatkaa ihan vain lukemisen ilosta. Henkilöiden välisten suhteiden näkymättömät ja ääneen lausumattomat väreet kuvataan hienosti Francesin ajatusten kautta, ja monta kertaa pysähdyin hetkeksi nyökkäilemään: juuri tuolta tuo tilanne tuntuu tai voisi tuntua. On hienoa, että joillakin on taito sanallistaa nuo näkymättömät pinnan alla piilevät väreet, joita kaikkeen vuorovaikutukseen sisältyy. Erityisen hyvin on kuvattu Francesin vaivaantuneisuus Leonard Barberin jäädessä juttelemaan hänen kanssaan iltaisin keittiössä. Frances yrittää päästä perille Leonardin tarkoituksesta, ja kuvailee hyvin sen epävarmuuden tunteen, kun epäilee että toinen pitää pilkkanaan, vaikka keskustelu ei sanojen tasolla sellaista viestisikään.

Kirjan huipennus on tarinan puolivälissä, minkä jälkeen tunnelma alkaa tasoittua ja rauhoittua, ehkä käy jopa hiukan tylsäksikin. Tarinan vauhti kuitenkin kuvaa Francisin tunnekuohuja erinomaisesti, sillä tarinan keskiosaan sijoittuvat kaikkein dramaattisimmat asiat. On vähän hankala yrittää kertoa kirjasta paljastamatta kuitenkaan liikaa juonta, mutta sen verran ehkä voin sanoa, että jossain vaiheessa ajattelin lukevani käänteistä dekkaria. Jollain tavalla kirja toimi peilikuvana Mitfordin murhat -sarjalle, joka sekin sijoittuu osin 1920-luvun Lontooseen. Tällä kertaa rikosta seurattiin rikoksentekijöiden näkökulmasta, ja se teki mielenkiintoisen kontrastin perinteisiin dekkareihin.

Kirjan voi ostaa e-kirjana Elisa Kirjan kautta *täällä. Kannattaa kokeilla myös kuukausitilausta, uusille asiakkaille Elisa Kirjalla on tarjolla myös 14 päivän maksuton kokeilujakso.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Laura Andersson: Voit nukkua. Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään

Sofi Oksanen: Puhdistus