Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! Osat 1-3

Kuva kustantajan sivuilta

Sain muutama vuosi sitten joululahjaksi ensimmäisen osan Hakekaa kätilö! -kirjoista. Se on odottanut lukuvuoroaan aika kauan, mutta nyt innostuin lukemaan kätilön työstä Lontoossa 1950-luvulla, kun olin lukenut siitä 1930-luvun Amerikassa Hope Riverin kätilö -kirjassa.

Jennifer Worth kertoo kirjoissaan omista kokemuksistaan nuorena kätilönä 1950-luvun Lontoossa, East Endin Poplarissa. Tuolloin oli tavallista, että synnytykset hoidettiin kotona, ja sairaalaan ohjattiin vain ne, joiden synnytyksessä odotettiin ongelmia. Worth kertoo paljon työstään ja omasta elämästään tuolloin, mutta samalla hän kertoo myös Poplarilaisten ihmisten tarinoita. Jotkin kohtaamiset kestävät vain hetken, mutta mukana on myös muutamia, joiden koko elämäntarinaan lukija pääsee tutustumaan.

Aloittaessaan työt Nonnatus Housen nunnien kanssa Worth oli vähän yli 20-vuotias. Hän harjoitteli kätilön ammattia ensin kokeneen nunnan työparina ja myöhemmin itsenäisesti. Sen lisäksi hän toimi piirisairaanhoitajana Poplarin alueella ja osallistui nunnien ylläpitämän kotisairaanhoitoon. Kätilön työssään hän tapasi eniten naisia ja lapsia, sairaanhoitajan työssään myös vanhuksia.

Kuva kustantajan sivuilta

East End ja Poplar olivat tiheästi asuttuja, monet suuret perheet asuivat vain parin huoneen asunnoissa. Vessa oli yleensä yhteinen muiden asuntojen kanssa, ja osassa vanhoista taloista myös vesipiste oli luhtikäytävällä. Oli tavallista, että asuntoon tai kerrokseen tuli vain kylmä vesi. Useimmat miehistä työskentelivät satamassa, eivätkä perheet kieriskelleet rahassa. Toimeen kuitenkin tultiin, välillä paremmin ja välillä huonommin.

Sodan jäljiltä Poplarissa oli edelleen paljon pommituksissa tuhoutuneiden talojen raunioita, joita ei oltu vielä ehditty purkaa. Rauniot olivat lasten (kiellettyjä) leikkipaikkoja ja öisin juopot etsivät niistä suojaa. Alueella oli myös purkutuomion saaneita vanhoja kerrostaloja, joissa ei virallisesti pitänyt enää kenenkään asua. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä häädetyillä ihmisillä ei ollut muuta paikkaa minne mennä. Kun taloja ei ryhdytty purkamaan, perheet jäivät edelleen asumaan vanhoihin, huonokuntoisiin asuntoihinsa.

Worth kertoo, miten erääseen tällaisessa asunnossa asuneeseen perheeseen odotettiin yhdeksättä lasta, ja isä kävi kerta toisensa jälkeen pyytämässä suurempaa asuntoa perheen kahden huoneen asunnon tilalle. Virkailija ei ollut voinut tarjota perheelle asuntoa, sillä heitä ei sääntöjen mukaan voinut asuttaa tarjolla olleisiin asuntoihin, joissa oli perheen kokoon nähden liian vähän huoneita. Isälle oli sanottu, ettei perheelle voitu antaa suurempaa asuntoa, koska riittävän isoja ei sillä hetkellä rakennettu. Neljän huoneen asunto olisi kuitenkin ollut perheelle jo paljon parempi kuin purkukuntoinen kahden huoneen asunto. On sitä byrokratiaa osattu harjoittaa jo tuolloin.

Kuva kustantajan sivuilta

Nykylukijalle elinolot Poplarissa kuulostavat aika kamalilta, mutta ihmiset olivat tottuneet niihin. Worth kertoo kuinka piti erään vanhan miehen vanhainkotipaikkaa asuinkelvottomana, vaikka mies itse oli ihan tyytyväinen tilanteeseen, olihan hänellä katto pään päällä ja ruokaa syödäkseen. Hän oli ollut sotilas ja elänyt paljon pahemmissakin paikoissa. Tälle miehelle tärkeintä oli, että Worth kävi katsomassa häntä, ei elinolosuhteilla ollut niin suurta väliä.

Hakekaa kätilö! -kirjat vievät lukijan mielenkiintoiselle ja välillä ravistavalle nojatuolimatkalle. Vaikka olosuhteet olivat Poplarissa tuolloin välillä kaameat, aluella oli kuitenkin yhteisöllisyyttä ja kätilöitä ja hoitajia arvostettiin. Kätilöt saattoivat kulkea virkapuvussaan yksin, eikä heidän turvallisuutensa ollut koskaan uhattuna, mutta esimerkiksi poliisit partioivat alueella aina pareittain. Vaikka Worth ei kokenutkaan työssään uhkaa, alueella oli välillä levotonta.

Kirjat ovat mielenkiintoista luettavaa, vaikkei niin kätilöistä ja synnytyksistä olisikaan kiinnostunut. Ensimmäisessä osassa kerrottiin kätilöiden työstä eniten, toinen osa keskittyi sairaanhoitoon ja köyhäintalojen ihmisiin jättämään pelkoon ja kolmannessa osassa Nonnatus Housen yhteisö saa aiempia osia enemmän huomiota. Teksti on helppolukuista ja tarinat kiinnostavia. Suomennoksia jäin välillä ihmettelemään, ja etenkin kakkososan nimen käännös jäi jopa häiritsemään (alkuteoksessa Shadows of the workhouse eli köyhäintalon varjot). Toisessa osassa Worth kertoo eniten juuri köyhäintaloista ja siitä miten niitä edelleen pelättiin, joten köyhäintalon varjot olisi minusta ollut parempi valinta.

Kaikki kirjat löytyvät ainakin Vaskikirjastojen ja Helmetin e-kirjavalikoimasta. Palaan e-kirjastoihin vielä myöhemmin, minusta se oli hurjan kätevä tapa löytää lukemista vaikka keskellä yötä! :)