Tekstit

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Kuva
Tämä kirja on houkutellut jo pitkään ihanan kantensa takia. Varausjonot ovat olleet aika pitkät, joten bongasin tämän kirjaston palautushyllystä vasta vähän aikaa sitten. Ja olihan tämä hyvä, kun tottui ensin vähän erilaiseen kerrontaan. Flavia de Luce on 11-vuotias kemistinalku, joka päätyy selvittämään kotinsa puutarhaan kuolleen miehen murhaa. Hänen intohimonsa on kemia, jonka salat hän on opetellut itsekseen. (Kirjaa lukiessa tulee ihan huomaamatta kerrattua myös kemian tietojaan.) Flavia asuu isänsä ja kahden isomman sisarensa kanssa Buckshaw'ssa Englannin maaseudulla 1950-luvulla. Flavia ei tule siskojensa kanssa toimeen eikä isästäkään ole paljon seuraa, joten murhan selvittely taitaa olla ihan hauskaa vaihtelua melko yksitoikkoiseen arkeen. Tarina on kerrottu minä-muodossa, mikä vaatii aluksi vähän totuttelua. Kun tyyliin pääsee sisälle, se toimii mielestäni hyvin. 11-vuotias katselee maailmaa eri tavalla kuin aikuinen, ja vaikka Flavia onkin aika varhaiskypsä niin...

Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä

Kuva
Ruotsalaisten dekkarikirjailijoiden kirjoja luetaan paljon, mutta itselleni ne ovat vieraampia. Nopeasti mietittynä ei tule mieleen yhtään aiempaa ruotsalaista dekkaria jonka olisin itse lukenut, vaikka olen tietysti kuullut niistä. Wallanderia olen katsonut tv-sarjana, mutta senkin aloitin vasta tämän vuoden alussa. Odotukset olivat korkealla kun tartuin Mari Jungstedtin vuonna 2006 suomennettuun dekkariin Kesän kylmyydessä. Kirja on odotellut kiltisti hyllyssä lukuvuoroaan jo ainakin vuoden päivät, mutta pääsi nyt luettavaksi kirjahyllyn siivouksen yhteydessä. Enkä kyllä kovin hanakasti taida Jungstedtin dekkareihin tarttua jatkossakaan. Kesän kylmyydessä oli sellainen ihan kiva kirja, mutta jostain syystä se ei ollut ihan niin vetävä kuin olin odottanut. Tarinassa ei ollut mitään vikaa ja se etenkin ihan hyvää vauhtia, etenkin toisen murhan kohdalla. Siihen asti tahti oli aika verkkaista, ja lukijaa tutustutettiin rauhassa kirjan (ja sarjan) päähenkilöihin ja Gotlantiin. To...

Minna Roininen: Unohdetut ovet

Kuva
Sain kokeilla valintoihin perustuvaa syväkirjaa, Minna Roinisen kirjoittamaa fantasiaromaania Unohdetut ovet. Syväkirjan romaanista tekee se, että lukija itse vaikuttaa tarinan kulkuun valintojensa kautta. Osa kirjan luvuista on sellaisia, joiden jälkeen lukija päättää, miten haluaa tarinan jatkuvan. Osa valinnoista on yksinkertaisia, esim. meneekö päähenkilö tapaamaan henkilöä X vai ei tai ottaako hän jonkun neuvon vastaan vai ei. Useimmissa valintakohdissa oli kaksi vaihtoehtoa, joissakin kolme. Jos valintoihin perustuva syväkirja kiinnostaa enemmän, tutustu kirjaan kustantajan sivuilla tai kirjailijan kotisivuilla . Tästä pääset näkemään kartan valintojen vaikutuksesta juoneen. Kartassa on vain numeroita ja symboleja, joten sen perusteella en usko lukukokemuksen kärsivän. Itse luin kirjan ensin ja vasta sen jälkeen löysin kartan. Mietin lukiessani, että onko loppu aina samanlainen ja vain siihen johtava tarina  valinnoista riippuen erilainen. Päästyäni loppuun ja sen jä...

Klaus Helkama: Suomalaisten arvot. Mikä meille on oikeasti tärkeää?

Kuva
Kuva kustantajan sivuilta. Arvot ovat minusta mielenkiintoisia, ja niistä ollaan kotonakin käyty monta kiivasta ja vähän vähemmän kiivasta keskustelua. Monesti kotoisat arvokeskustelumme päätyvät lapsuudenkoteihin: miten mistäkin asiasta on kotona ajateltu ja millainen kuva maailmasta on saatu kotoa käsin. Vaikka meillä miehen kanssa onkin mielestäni melko samankaltaiset arvot, keskustelemme kuitenkin säännöllisin väliajoin niistä muutamista arvoista, joihin suhtaudumme eri tavoin. Helkama käsittelee uudessa kirjassaan suomalaisten arvoja perinpohjaisesti. Ihan ensimmäiseksi tarkastellaan Seitsemän veljestä- kirjaa arvojen näkökulmasta ja sitä mitä teos kertoo suomalaisuudesta. Sitten käydään läpi muutama tärkein arvoteoria ja sen jälkeen keskitytään tarkemmin suomalaisille tärkeimpiin arvoihin. Viimeksimainittujen lukujen otsikot kuulostavat varmaan suomalaisen korvaan aika tutuilta: luontoarvot ja tasa-arvo, suomalainen työ ja kunnia, rehellisyys maan perii, maanpuolustustah...

Arto Mansala: Kohti kaaoksen pitkää yötä

Kuva
Kuva kustantajan sivuilta Venäjä-teemani jatkuu tuoreella kirjalla. Arto Mansalan muistelmissa tarkastellaan Neuvostoliittoa ja Venäjää yhteensä noin kymmenen vuoden ajan, 1960-luvulta nykypäivään. Mansala työskenteli Suomen suurlähetystössä Moskovassa kolmeen otteeseen, ensin avustajana 1967-1970, sitten neuvoksena 1974-1976 ja lopulta suurlähettiläänä 1993-1996. Kirjassa käsitellään kaikkia kolmea kautta erikseen ja kuvataan ajanjaksojen erityispiirteitä monesta näkökulmasta. Politiikka on keskeinen teema, mutta myös esimerkiksi kulttuurista ja arkipäivän elämästä suurlähetystössä eri aikoina kerrotaan. Kirja oli helppolukuinen ja huolellisesti kirjoitettu. Oli ilo lukea pitkästä aikaa oikeasti hyvin kirjoitettua tekstiä. Kirja selvensi monia mysteerejä Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa ja politiikassa, sillä minun on jostain syystä vaikea hahmottaa mitä tapahtui milloinkin, miksi ja ketkä olivat mukana. Tekstiä lukiessani monet käsitteet aukesivat ihan eri tavalla k...

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Kuva
Tämä oli yksi niistä kirjoista, jonka otin "ruokalukemiseksi" kun se lojui sopivasti ruokapöydällä, ja jonka lopetin samana iltana. Ei tästä minun uutta lempikirjaani tullut, mutta tarina oli kuitenkin hyvin koukuttava ja mielenkiintoinen, kaikessa ennalta-arvattavuudessaankin. Kaiken lisäksi saatoin avartaa maailmankuvaani vammautuneista ihmisistä samalla. Kerro minulle jotain hyvää kertoo Louisasta (Lou), joka asuu pienessä englantilaisessa kaupungissa vanhempiensa luona 26 ikävuodestaan huolimatta. Hän on juuri saanut potkut pitkäaikaisesta työstään kahvilassa, eikä tiedä mitä tekisi seuraavaksi tai mistä saisi töitä. Töihin olisi kuitenkin päästävä, koska koko perheen taloudellinen tilanne on huono ja Loun palkkaa tarvitaan kipeästi.  Vastentahtoisesti hän kokeilee toinen toistaan karmeampia paikkoja, ja päätyy lopulta henkilökohtaiseksi avustajaksi neliraajahalvaantuneelle Willille, jonka elämänhalu meni liikuntakyvyn mukana. Will on hankala, kärttyinen ja vet...

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa

Kuva
Kuva kustantajan sivuilta. Guylain Vignolles menee joka aamu 6.27 lähijunalla töihin ja lukee junassa töistä pelastamiaan irtosivuja. Hän lukee ääneen tekemättä itsestään numeroa, eikä matkustajia tunnu haittaavaan, että tekstit ovat vain lyhyitä katkelmia: yksi sivu saattaa olla dekkarista, toinen keittokirjasta ja kolmas jostain ihan muusta. Guylainilla on joka aamu uskollinen yleisö, joka kuuntelee hänen lukemistaan sen parinkymmenen minuutin ajan, jonka matka Guylainin töihin kestää. Työtään Guylain vihaa. Hän on koneenkäyttäjänä kierrätyslaitoksessa, jossa tuhotaan kirjoja. Zerstor 500 jauhaa kirjat tasaiseksi harmaaksi mössöksi, jota käytetään myöhemmin uusien kirjojen valmistamiseen. Kirjojen uusi elämä uusina kirjoina ei lohduta Guylainia, vaan hän suree jokaista tuhoon tuomittua kirjaa, jonka Zerstor jauhaa. Ainoat ystävänsä Guylain on löytänyt työpaikaltaan. Giuseppe on menettänyt jalkansa Zerstorille ja vahtimestari Yvon rakastaa aleksandriini-runomittaa. Giuseppen ...