Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa

Kuva kustantajan sivuilta.

Guylain Vignolles menee joka aamu 6.27 lähijunalla töihin ja lukee junassa töistä pelastamiaan irtosivuja. Hän lukee ääneen tekemättä itsestään numeroa, eikä matkustajia tunnu haittaavaan, että tekstit ovat vain lyhyitä katkelmia: yksi sivu saattaa olla dekkarista, toinen keittokirjasta ja kolmas jostain ihan muusta. Guylainilla on joka aamu uskollinen yleisö, joka kuuntelee hänen lukemistaan sen parinkymmenen minuutin ajan, jonka matka Guylainin töihin kestää.

Työtään Guylain vihaa. Hän on koneenkäyttäjänä kierrätyslaitoksessa, jossa tuhotaan kirjoja. Zerstor 500 jauhaa kirjat tasaiseksi harmaaksi mössöksi, jota käytetään myöhemmin uusien kirjojen valmistamiseen. Kirjojen uusi elämä uusina kirjoina ei lohduta Guylainia, vaan hän suree jokaista tuhoon tuomittua kirjaa, jonka Zerstor jauhaa. Ainoat ystävänsä Guylain on löytänyt työpaikaltaan. Giuseppe on menettänyt jalkansa Zerstorille ja vahtimestari Yvon rakastaa aleksandriini-runomittaa. Giuseppen luona Guylain vierailee säännöllisesti ja Yvonin kanssa hän viettää ruokatuntinsa.

Guylainin elämän tasainen harmaus muuttuu kun hän eräänä päivänä löytää junasta vakiopaikaltaan muistitikun. Muistitikku sisältää eräänlaisen päiväkirjan, ja Guylain alkaa lukea otteita päiväkirjasta aamuisin. Päiväkirjan kirjoittaja, Julie, avaa Guylainille kokonaan toisenlaisen maailman ja hän päättää etsiä naisen käsiinsä.

Pidin tästä kirjasta. #kirja-sivuilla tätä kuvataan viehättäväksi aikuisten saduksi, ja sellainen se kyllä onkin. Etenkin loppua kohden sadunomaisuus lisääntyy. Kieli oli kuvailevaa ja minusta kaunista. Kuvailu on myös hyvin tarkkaa, etenkin kun kerrotaan Zerstorin toiminnasta. Julien päiväkirjamerkinnät olivat myös ihania, arkisesta ja aliarvostetusta työstä tehtiin melkeinpä hohdokasta.

Tämä kirja sopisi hyvin myös lukupiirikirjaksi, sillä se jättää paljon avoimia kysymyksiä esimerkiksi Guylainin elämästä. Itse ihmettelin eniten sitä, miten Guylain oli päätynyt juuri tuohon työhön, joka ei sopinut hänelle ollenkaan. Välillä vähän jopa ärsytti se, miten hän päivästä toiseen tunnollisena raahusti työpaikalleen tekemään työtä jota vihasi sellaisten ihmisten kanssa, joita hän vihasi.

Yksi kirjan teema on tietysti kirja-alan muuttuminen ja se, miten nopealla tahdilla kirjat nykyään vanhenevat. Guylaininkin hävitettäviksi tuli vasta hetki sitten palkittuja, tuoreita kirjoja, joiden piti tehdä tilaa seuraaville uutuuksille. Vaikka kirjojen materiaalit kierrätettiin uusiksi kirjoiksi, tuntui tuhoaminen kamalalta. Itse luin kirjan e-kirjana, joten minun jäljiltäni kirja ei päädy kierrätyslaitokseen. Onneksi meitä kirjahamstereita vielä on, ja toisaalta onneksi ihan jokaista kirjaa ei tarvitse ostaa omaksi kun on kirjastot.