Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön.

Totesin Kirjeystäviä-kirjan kohdalla, että joskus kirjan kansi on se juttu, miksi tartun tiettyyn kirjaan. Kansi oli tämänkin kirjan kohdalla se juttu, vaikka Myrkynkeittäjä on saanut paljon myös näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Sekä Kirjeystäviä että Myrkynkeittäjä ovat HarperCollinsin kustantamia, joten siinä kustantamossa taidetaan panostaa erityisesti kansien taittamiseen.

Myrkynkeittäjän tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun lopun ja nykyhetken Lontooseen. Caroline on nykyhetkessä viettämässä Lontoossa kymmenvuotishääpäiväänsä yksin, koska on juuri saanut tietää miehensä pettäneen häntä. 1700-luvulla seurataan naisten apteekkia pitävää Nellaa, joka on erikoistunut tappaviin myrkkyihin. Aikana, jolloin naisen asema ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä olivat heikot, tarjosi Nella apua epämiellyttävistä miehistä (lähinnä aviomiehistä) eroon pääsemiseksi. Nellan puoti sijaitsi pienen kujan varrella hyvin naamioituna, ja hän oli auttanut lukuisia naisia sekä rohtojen että myrkkyjen avulla. Carolinen ja Nellan tiet risteävät, kun Caroline löytää Nellan puodista peräisin olevan pienen lasipullon. Caroline lähtee selvittämään pullon alkuperää ja päätyy erikoisenkuuloisten selvittämättömien murhien jäljille. Historian selvittelyn ohessa hän joutuu selvittämään välejään miehensä kanssa, joka seuraa häntä Lontooseen hieman traagisin seurauksin.

Kirjassa on mielenkiintoinen idea, ja tarina on melko hyvin kerrottu. Henkilöistäkin pidin, erityisesti Nellan seuraan lyöttäytyvästä 12-vuotiaasta Elizasta, joka sotkeutuu emäntänsä takia Nellan puodin asioihin. Tarina jäi kuitenkin vähän pettymykseksi, sillä siinä olisi ollut aineksia parempaan. Elizan ilmestyminen Nellan puotiin saa aikaan tapahtumasarjan, jonka seurauksena puodin olemassaolo vaarantuu kohtalokkaasti. Nykyhetkessä Carolinen tarina on monesta muusta kirjasta tuttu: elämäänsä tyytyväinen vaimo saa tietää miehensä petoksesta, mikä saa hänet pohtimaan omaa elämäänsä tarkemmin ja etsimään avioliittoon ja miehen toiveisiin kadonnutta identiteettiään.

Historia kietoutuu nykyhetkeen myös konkreettisesti, kun Caroline lähtee etsimään jälkiä Nellan puodista nyky-Lontoossa. Tuntuu hiukan epäuskottavalta, että amatöörihistoriantutkija pääsee heti oikeille jäljille ja löytää palan kadonnutta Lontoota. Kun tämä oli otettu kirjaan mukaan, olisin toivonut että siitä olisi otettu enemmän irti. Loppuun asti odotin, että Carolinen löytöä olisi päästy tutkimaan, mutta niin ei kuitenkaan käynyt.

Kaikesta marinastani huolimatta luin kirjan loppuun ja ihan pidinkin siitä. Tarinassa on toki vakavampiakin teemoja etenkin entisajan naisten asemaan liittyen. Jäin myös pohtimaan Nellan ammatin eettisyyttä ja niitä kyseenalaisia keinoja, joilla kiusallisissa, hankalissa tai jopa hengenvaarallisissa avioliitoissa eläneet naiset kirjassa saavat vapautensa. Ilmeisesti tällaista myrkkyapteekkaria ei ole oikeasti ollut olemassa, vaikka ihmisiä on ihan varmasti myrkytetty kuoliaaksi läpi historian eri syiden takia. Tämä kirja kertoo monella tavalla naisten vapautumisesta, sillä kirjan päähenkilökolmikko taistelee kukin omalla tavallaan vapautensa puolesta.

BookBeat: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Nextory: *maksuton kokeilujaksoetu koskee uusia asiakkaita.

Storytel: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Kommentit

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille