Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön.

Palasin pitkästä aikaa Tommi Kinnusen kirjojen pariin. Huomasin, että olen lukenut häneltä vain Neljäntienristeyksen, ja vaikka muistan että pidin siitä paljon, muistan myös että se oli rankka. Pimeät kuut otin lukuun heti tuoreeltaan, kirjaston työntekijän harvoja työsuhde-etuja. Olin lukenut jälleen jonkun lehtiartikkelin juuri ennen kuin tämä tuli muiden uutuuksien joukossa, ja kiinnostuin etenkin koulumaailman ja opettajan kokeman uupumuksen kuvauksesta. Koska kummatkaan eivät ole itsellenikään vieraita, halusin tietää, miten Kinnunen aihetta kuvaa.




Ja hyvinhän kuvaa. Olin välillä ihan mykistynyt siitä tunnelmasta, joka tekstistä välittyy ja huokailin kauniisti käytetylle, täsmälliselle ja soljuvalle kielelle. Nyökkäilin usein tunnistaessani tunteita ja ajatuksia ja pudistelin päätäni opettajatar Suorajärven kokemuksille. Vaikka romaanin tapahtuma-aika on eri, ovat tunteet ja tilanteet tunnistettavia myös nykyhetkessä opettajana toimiville (tai toimineille). Elna Suorajärven uupumuksen syyt ovat samankaltaisia kuin nykyäänkin, vaikka olosuhteet ja ympäristö ovat aivan erilaiset syrjäisellä parakkikoululla. Kohtuuttomat vaatimukset ylhäältäpäin, täysin riittämättömät resurssit ja tuen puute ovat kaiketi nykyäänkin monen opettajan uupumuksen takana. Moni asia on nykyään ulkoisesti paremmin kuin romaanin Niemen koululla, mutta havahduttavaa oli huomata että siitä huolimatta edellä mainitut ongelmat ovat läsnä arjessa edelleen.

Pimeät kuut kuvaa siis eläkeikää lähestyvän Elna Suorajärven lukuvuotta Niemen koululla, syrjäseudulla lähellä Neuvostoliiton rajaa. Hänen kehonsa ja mielensä ovat sairauden runtelemat, ja koulun alku vaatii Elnalta valtavia ponnistuksia. Etenkin, kun koulutaloksi paljastuu saksalaisilta jäänyt homeinen ja laho parakki, jossa sijaitsevat sekä luokkahuone että pieni kostea huone jossa opettajan on tarkoitus asua. Opetusvälineitä ei ole nimeksikään, ja oppilaat käyvät koulua vuoroissa: alimmat luokat ovat koulussa syksyllä ja keväällä ja ylemmät luokat muun ajan. Lapsia tarvitaan kotona työvoimana etenkin syys- ja kevättöissä.

Vaikka Elna on rautainen ammattilainen ja osaa työnsä, hän kokee silti voimattomuutta ja lamaannuttavaa uupumusta. Menneisyys ja siellä tehdyt valinnat vaivaavat mieltä, ja Salli-siskon kanssa koettu välirikko hiertää matkankin päästä. Vaikeuksista ja väsymyksestä huolimatta arki alkaa hiljalleen kantaa, ja tuttu työ antaa eväitä opettaa olemattomilla resursseillakin. Opetussuunnitelman seuraaminen tosin saa Elnan kekseliäisyyden ja mielikuvituksen taipumaan useammalle mutkalle, mutta koulutyöstä tehdyt raportit ovat asianmukaisia, oppilaat edistyvät ja koulutarkastajakin on tyytyväinen. Elnan työtä valvova koululautakunta sen sijaan ei ole, ja eripuraa tulee lähes joka asiasta.

Alussa kesti jonkin aikaa, ennen kuin pääsin tarinaan mukaan. Taustoja ei juuri selitetty tarinan aluksi, vaan niistä tihkuu lisätietoa pitkin romaania. Ja hyvä niin, sillä luulen että Elnasta olisi muodostunut ihan erilainen kuva, jos hänen taustansa olisi kerrottu heti alkuunsa. Lukija saa muodostaa hänestä oman käsityksensä, vaikka taustalla häilyykin aavistus siitä, että hänessä on jotain erikoista. Tosin kenessäpä ei sota-ajan jäljiltä olisi. Tarinaa rytmittää vuodenkierto kuten koulutyötäkin, ja välissä on virallisia dokumentteja Elnan uralta tuomassa lukijalle toisenlaista näkökulmaa tuon ajan elämään.

Tämä oli pitkästä aikaa sellainen kirja, jonka kauniissa kielessä sai levähtää rankasta aiheesta huolimatta.

BookBeat: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Nextory: *maksuton kokeilujaksoetu koskee uusia asiakkaita.

Storytel: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

Satu Rämö: Talo maailman reunalla