Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Kirjoitus sisältää *-merkillä merkattuja mainoslinkkejä.



Keskiyön kirjasto on Matt Haigin uusin suomennettu romaani. Siinä 35-vuotias Nora päättää kuolla, ja joutuu eräänlaiseen elämän ja kuoleman välitilaan, keskiyön kirjastoon. Nora kohtaa siellä lapsuudestaan tutun kirjastonhoitajan rouva Elmin, joka auttaa Noraa ymmärtämään keskiyön kirjaston idean. Nora saa ensin luettavakseen painavan Katumusten kirjan, johon on nimensä mukaisesti kirjattu asiat, joita Nora on elämänsä aikana jostain syystä katunut. Sitten rouva Elm auttaa Noraa valitsemaan kirjastosta kirjan, jonka avulla Nora voi kokeilla vaihtoehtoista elämää: mitä olisi tapahtunut, jos Nora jossain elämänsä käänteessä olisikin valinnut toisin. Keskiyön kirjaston valtavan kokoelman kautta Nora pääsee kokeilemaan esimerkiksi elämää pubinpitäjänä entisen poikaystävänsä kanssa, jäätikkötutkijan arkea, ammattiuimarin elämää sekä maailmankuulun bändin solistina olemista. Eri elämissä vieraillessaan Nora alkaa tajuta, ettei elämä välttämättä olisi sen onnellisempaa, vaikka hän olisi tehnyt toisenlaisia valintoja. Eri elämissä vierailun myötä myös katumusten kirja alkaa keventyä.

Kirja oli nopealukuinen, vaikka siinä on syvällisempääkin sanomaa ja miettimisen aihetta. Nora oli henkilönä minusta sympaattinen, ja hänen toivoi löytävän itselleen sopivan elämän. Lukijalle näytetyt elämät olivat aika karrikoituja, mutta niiden tarkoituksena oli todennäköisesti näyttää mahdollisimman räikeästi miten erilaisiin lopputuloksiin erilaiset valinnat voivat johtaa. Samalla ne olivat vastakohtia Noran todelliselle "juurielämälle", jossa hänen usko itseensä ja mahdollisuuksiinsa oli haipunut olemattomiin. Vaikka kirjan alku on synkkä, ei Noran murheella ja ahdistuksella kuitenkaan mässäillä.

Pidän Haigin tavasta kirjoittaa, ja minusta Keskiyön kirjasto on hyvä muistutus siitä, että vastaan tuleviin mahdollisuuksiin kannattaa tarttua. Ehkä todellisessa elämässä valinnat eivät kuitenkaan johtaisi ihan niin erilaisiin elämänpolkuihin kuin Noran tapauksessa. Pidän myös Haigin tavasta venyttää aikaa ja todellisuutta, siihen tykästyin jo Kuinka aika pysäytetään -kirjassa. Mahdollinen ja mahdoton limittyvät näissä molemmissa kirjoissa luontevasti ja hauskastikin.

Haluatko päästä heti lukemaan? Kirja löytyy ainakin seuraavista e- ja äänikirjapalveluista:

BookBeat: *kokeile palvelua 30 vuorokautta maksutta! (etu koskee uusia asiakkaita)

Elisa Kirja: *e-kirja, *äänikirja, *kuukausitilaus (tarjolla myös 14 vuorokauden maksuton kokeilujakso uusille asiakkaille)

Nextory: *kokeile palvelua 30 vuorokautta maksutta! (etu koskee uusia asiakkaita)

Storytel: *kokeile palvelua 30 vuorokautta maksutta! (etu koskee uusia asiakkaita)


Kommentit

  1. Kuulostaa mielenkiintoselta! Pitää tutkia löytyiskö BookBeatista myös, kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Sofi Oksanen: Puhdistus

Laura Andersson: Voit nukkua. Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään