Enni Mustonen: Sotaleski

Kuva Otavan sivuilta.

Sotaleski on jo seitsemäs kirja Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa. Sarja seuraa historiallisten henkilöiden elämää tavallisen ihmisen näkökulmasta, ja sarjan päähenkilöiden kautta ollaan saatu kurkistaa esimerkiksi Topeliuksen, Sibeliuksen ja Edelfeltin elämään. Sarjan viimeisimmissä osissa olen kyllä jäänyt kaipaamaan sarjan alkupuolelta tuttua asetelmaa, jossa tutustutaan tarkemmin yhden historiallisen kuuluisuuden arkeen. Viimeisimmissä kirjoissa on kyllä vilahdellut tuttuja nimiä, mutta merkkihenkilöt eivät kuitenkaan ole olleet yhtä vahvasti tarinoissa läsnä. Sen sijaan historialliset tapahtumat, kuten Sotalesken talvi- ja jatkosota nousevat suurempaan rooliin arkisen elämän taustalla.

Sotaleski-kirjan päähenkilönä on Idan tytär Kirsti, ja tapahtumat sijoittuvat tutun Leppävaaran lisäksi myös Karjalan kannakselle. Kirstin mies Iivo on mukana sotaa edeltävissä linnoitustöissä, ja Kirsti ja Viena pääsevät näkemään Karjalan kauniita maisemia Kirstin auttaessa linnoitustöiden muonituksessa. Muonitustöissä tutustutaan myös rivakkaan karjalaisemäntä Mariin, joka myöhemmin kirjassa pakenee sotaa Idan taloon Leppävaaraan.

Kirjan alussa huomasin itsessäni pientä kyllästymistä Mustosen kirjoitustyyliin, mutta viimeistään kirjan puolivälissä olin ihan koukussa tarinaan. Tässä kirjassa pidin eniten siitä, miten naisten ja lasten arkea keskellä sotaa kuvattiin. Kauheudestaan huolimatta sotaankin jollain tavalla tottuu, kun arkiset askareet on hoidettava joka päivä. Taustalla on tietysti koko ajan huoli läheisistä, mutta lasten takia sodan kauhuja ei voi jatkuvasti vatvoa. Leppävaarassa pysyttiin myös viljelemään ruokaa ja säilömisellä saatiin hiukan helpotusta ruokapulaan. Hankaluus ruoan saatavuudessa tuli kirjassa parhaiten esiin, kun häihin mietittiin tarjoiluja: karjalanpaistia jouduttiin soveltamaan ja jatkamaan, kun lihaa ei ollut saatavilla.

Loppujen lopuksi Idan ja Kirstin läheiset selviävät sodasta melko ehjin nahoin, vaikka Kirstin menetykset ovatkin suuret. Kirsti ja muutkin joutuvat kuitenkin moneen vähältä piti -tilanteeseen, ja heidän kohtalaisen hyvä tuurinsa vaikuttaa vähän epäuskottavalta. Itse pelkäsin oikeastaan eniten Idan pitkäaikaisen täysihoitolaisen maisteri Tikkasen takia, koska hänestä tulee perheelle tärkeä tukipilari.

Kirja päättyy mielenkiintoiseen käänteeseen, joka saa odottamaan sarjan seuraavaa osaa. Huomasin pohtivani seuraavan osan minäkertojaa: siirtyykö kapula Kirstiltä hänen tyttärelleen Vienalle, vai jatkaako Kirsti vielä seuraavassa osassa kertojana?