Tuomas Kyrö: Miniä

Tämän vuoden kesäteatteri oli jatkoa viimevuotiselle: viimevuonna kävimme katsomassa Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -näytelmän, tänä kesänä Miniän. Ja hauskoja tietysti molemmat. Yhtään Tuomas Kyrön kirjaa en ole ennen lukenut, ja nyt lukemani Miniä oli ensimmäinen. Mielensäpahoittajia on ollut tarkoitus lukea vaikka kuinka pitkään, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi. Piti sitten aloittaa väärästä päästä, kun lopulta näitä aloin lukemaan.

Miniä kertoo viikonlopusta, jossa kaksi eri sukupolvea ja elämänkatsomusta törmäävät toisiinsa. On miniä toki appiukkonsa seurassa ollut, mutta viikonloppuvisiitistä on silti muodostua katastrofi menestyvän uranaisen ja omiin sysi-suomalaisiin toimintatapoihinsa tottuneen vanhan miehen asuessa saman katon alla kaksin. Tai ei ihan kaksin, soppaa sekoittaa vielä venäläisten liikekumppaneiden vierailu, joka tietysti tapahtuu etuajassa, ilman ennakkovaroitusta.

Näytelmä noudatti paikoin sanasta sanaan kirjan tekstiä, tarinan loppupuolella oli sävelletty enemmän. Oli hassua lukea samoja sanoja, joita oli juuri muutamaa päivää aiemmin kuullut näyttelijöiden suusta. Suosittelen Turun Linnateatterin kesäteatterinäytöstä, menkää ihmeessä, ellei ole jo ihan loppuunmyyty.

Kirja oli vuoden 2012 kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirja, ja kirjastossa tätä oli vain yksi kappale. Itselleni en sitä silloin hankkinut, toisin kuin tämänvuotisen Tervon Jarrusukan.

Osallistun tällä molempiin haasteisiin, sekä 30Koetukseen että Koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen, sillä tämä on tosiaan ensimmäinen Kyrön kirja, jonka olen lukenut.

Tuomas Kyrö: Miniä, 122 s.