Kesäkuun luettuja




Kun on harjoittelussa kirjastossa niin mukaan tarttuu kaikenlaista. Muistelmia ja elämäkertoja hyllyttäessäni törmäsin Eija Wagerin kirjoihin, ja kannoin kotiin kaikki neljä. Luulen, että olen joskus lukenut jonkun näistä, koska teksti tuntui paikoin tutulta. Lukemisesta on kuitenkin ilmeisesti jo reippaasti aikaa, sillä etäisestä tuttuuden tunteesta huolimatta tarina tuntui itselleni tuoreelta. Wager kertoo kirjoissaan elämästään Pohjois-Italiassa alppien rinteillä vaihtelevankokoisen eläinlaumansa kanssa. Laumasta löytyy koiria, kissoja, kaneja, lampaita, vuohia, aaseja, hevosia ja välillä joku siipirikko lintukin. 



Kirjat kertovat arjesta toisenlaisessa kulttuurissa, ja se niissä kiehtookin. Pidin eniten kahdesta ensimmäisestä kirjasta, Tupaantuliaiset Italiassa ja Koirani haukkuu italiaksi. Kaksi jälkimmäistäkin olivat kiinnostavia, mutta niissä oli mielestäni turhan surullinen tunnelma, kun lauma harveni ja poisnukkuneita jäseniä muisteltiin aika ajoin. Ehkä niistä tuli itselleni liiaksi mieleen omat poisnukkuneet lauman jäsenet, ja kirjoja lukiessa oli vain haikea ja surullinen olo.


Viimeinen kirja kertoo Wagerin muutosta takaisin Suomeen, jossa hän ei ole aikuisikänään asunut lainkaan. Kulttuuri on Italiaan verrattuna tietysti ihan erilainen, sosiaalisista suhteista virallisten asioiden hoitoon. Kulttuurishokki iskee myös takaisin Suomeen muuttaessa, vaikka sitä ei välttämättä olekaan helppo kuvitella. 


Wagerin kirjojen lisäksi luin myös yhden dekkarin, Vera Valan Kuoema sypressin varjossa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Italiaan, joten olen näköjään viettänyt kesäkuussa oikeaa Italian teemakuukautta. Kirjan alku oli mielestäni hiukan takelteleva, lukeminen tuntui paikoin raskaalta, mutta kun murhan selvittämisessä päästiin kunnolla vauhtiin, niin kirjaa ei olisi malttanut laskea kädestään. En voi nostaa tätä lukemieni kirjojen kärkipäähän, mutta kiinnostuksella odotan kirjaston aukeamista kesätauon jälkeen, jotta voin lukea myös seuraavan Ariannasta kertovan kirjan.







Näillä kirjoilla osallistun 30koetus -haasteeseen, ja Valan kirjalla lisäksi koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen (Wageria en uskalla laskea mukaan, kun luulen että luin hänen kirjojaan jo toista kierrosta).

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa, 359 s.
Eija Wager: Tupaantuliaiset Italiassa, 500 s.
Eija Wager: Koirani haukkuu italiaksi, 140 s.
Eija Wager: Vuorten valo, 305 s.
Eija Wager: Paluumuuttajan päiväkirja, 299 s.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille