Sofi Oksanen: Puhdistus

Aluksi kun tämä kirja ilmestyi, olin sitä mieltä, ettei juuri kiinnosta. Kun se sai yhä enemmän mediahuomiota, olin vielä enemmän sitä mieltä, että ei kiinnosta. Ehkä juuri kaikki kirjan saama huomio herätti minussa vastarannan kiisken: Minä en halua lukea sitä, mistä kaikki muut on ihan innoissaan. Enkä varsinkaan jos se saa jotain palkintoja.

No, tuli sekin päivä, että olin ihan pihalla, kun en ollut lukenut kirjaa. Pyörittelin vaan päätäni luennolla, kun kaikki muut olivat kirjan lukeneet ja olivat kärryillä siitä mitä opettaja tarkoitti. Silloin tuli jo vähän sellainen olo, että ehkä se olisi ihan hyvä lukea. Yleissivistykseksi.

Tuli myös se päivä, että tajusin opiskelevani kirjastoalaa, ja jos aion joskus mennä töihin tai edes harjoitteluun, niin olisi ehkä ihan suotavaa olla lukenut Puhdistus. Asiakkaat voisivat vähän katsoa vinoon sellaista kirjastonhoitajaa, joka ei ole viitsinyt vaivautua edes niin puhuttua kirjaa lukemaan. Melkein jo voin nähdä sen syyttävän ja epäluottamusta huokuvan katseen asiakkaan naamalla kun tunnustan sivistymättömyyteni. Kaiken tämän itsetutkiskelun jälkeen sitten luin sen.

Mutta itse asiaan. Sofi Oksasen alunperin näytelmäksi kirjoittama Puhdistus oli lopulta mielestäni hyvä. Aloitin kirjan aika ronskilla otteella, olin valmistautunut kielen kiemuroihin ja sellaiseen tulkintaan, johon oma ymmärrykseni ei vain riitä. Mutta aika äkkiä asenteeni kirjaa kohtaan muuttui, ja aloin lukea sitä ihan mielenkiinnosta, enkä vain siksi että se pitää lukea. Kirja imaisi minut mukaansa viimeistään puolessavälissä. Lopulta kirja tuli luettua parissa päivässä, vaikka olin epäillyt siitä tulevan taas yksi ikuisuuksia yöpöydän kulmalla roikkuvista keskeneräisistä kirjoista.

Kirja sijoittuu pääosin Viroon ja ajoittuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä 1990-luvulle, Viron itsenäistymisen ensivuosiin asti. Pääosissa kirjassa ovat sukulaisnaiset Aliide Truu ja Zara Pekk. Aliide asuu yksin Viron maaseudulla, leskenä. Yhtenä aamuna hän huomaa pihallaan mytyn. Myttyä lähemmin tarkasteltuaan hän toteaa sen tytöksi, Zaraksi. Zara on Aliiden sukulainen, mutta Zara ei paljasta sitä Aliidelle heti. Zaran ilmestymisen myötä Aliide käy läpi omia muistojaan, sillä hakattu ja huonokuntoinen tyttö herättää Aliidessa paljon omakohtaisia kokemuksia. Aliide on kokenut Viron historian sen itsenäisyydestä miehittämisen ja kommunismin kautta uudelleenitsenäistymiseen.

Oma historiantietämykseni on yleisestikin melko kurjalla tolalla, ja Viron historiaa en oikeastaan tunne muuten kuin Neuvostoliiton osana. Enkä siltäkään ajalta juurikaan. Kirja edellyttää jonkinlaisia taustatietoja historiasta, ja itse kaipasin paikoin aika paljon muistutusta siitä, mitä milloinkin historiassa tapahtui. Kirja antaa kuitenkin tavallisen ihmisen kautta kurkistuksen Viron lähihistoriaan ja toisen maailmansodan aikaan, ja se on mukavaa vaihtelua luettuani jonkun verran suomalaisia sotakirjoja sotilaiden näkökulmasta.

Vaikka Puhdistus on helppolukuista tekstiä, sen teemat eivät ole millään lailla helppoja. Naisen asema ja vapaus, ihmiskauppa, perheen keskinäinen rakkaus ja sen säröileminen, mustasukkaisuus ja petos ovat kaikki vaikeita aiheita. Kaikkia näitä kirjasta löytyy, kuten edellä mainitsin, tavallisen ihmisen arkinäkökulmasta. (Voihan arjenkin ymmärtää monella tavalla, mutta arkea siellä sodan ja miehityksen keskelläkin lopulta eletään) Suomalaisena melko nuorena ihmisenä ei voi käsittää millaista on elää peläten esimerkiksi sitä, että kuka vain lähipiirissäsi voi olla ilmiantaja.

Kirja on hienosti kirjoitettu, sillä se paljastaa henkilöistä ja tarinasta aina pienen viipaleen kerrallaan. Kirjan lukeminen on kuin sipulin kerrosten kuorimista, joka luvussa paljastuu jotain uutta. Mikään ei koskaan ole niin yksinkertaista kuin miltä aluksi näyttää, ja Aliiden ja Zaran elämissä tapahtumia ja vaiheita riittää. Kirja, sen tarina ja henkilöt jäivät pyörimään mieleen vielä muutamaksi päiväksi sen jälkeen kun sain kirjan luettua. Toinen tai kolmas lukukerta toisivat kirjasta esille varmasti vielä paljon.