Jane Austen: Emma

Lukupiiriin ehdottamani Emma tuli valituksi suurimmalla äänimäärällä, eli klassikoista on minun lisäkseni muitakin kiinnostuneita. Emma on ollut sellainen oma ikuisuusprojektini: jo kesällä lainasin kirjan äänikirjana että kuuntelisin sitä käsitöiden lomassa. Lopulta palautin kun ei ollutkaan aikaa/mielenkiintoa/viitseliäisyyttä ja ties mitä. Lukupiirikirjojen selvittyä elokuussa kävin heti hakemassa tämän kirjastosta, tällä kertaa ihan tavallisena kirjana. Kirjahyllystä se sitten on minua tuijotellut enemmän tai vähemmän vaativasti ja minä olen sitä enemmän tai vähemmän omantunnontuskaisesti väistellyt. Lopulta sain tartuttua siihen marraskuun alkupuolella ja muutaman melko intensiivisen lukurupeaman jälkeen kirja alkoikin olla jo hyvällä mallilla.

Ei minua siinä oikeastaan mikään muu hirvittänyt kuin sivumäärä ja tottuminen vanhaan ja laveaan kieleen. Loppujen lopuksi Emman kieli oli mielestäni helpompaa kuin muissa lukemissani Austenin kirjoissa, tai ainakin tuntui siltä että henkilöiden repliikit aukenivat helpommin ja nopeammin.

Kirja on siis julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1816 ja ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 1950 Aune Brotheruksen suomentamana. Sama suomennos oli käytössä minun saamassani kappaleessa vuodelta 1990, enkä ainakaan äkkiseltään löytänyt muita suomennoksia.

Emma Woodhouse on rikkaan perheen kuopus, hän asuu kotonaan huolehtien isästään. Isosisko Isabella on jo naimisissa ja juuri kirjan alkaessa myös Emman kotiopettajatar, neiti Taylor on mennyt naimisiin. Sekä isä että tytär kokevat menetyksen kovana, mutta onneksi nykyinen rouva Weston välittää Woodhouseista edelleen ja vierailee näiden luona lähes päivittäin. Emma on luonteeltaan älykäs, ja hän tuntee olevansa taitava avioliittojen järjestelijä, olihan hän herra ja rouva Westoninkin avioliiton mielestään saanut aikaan. Kun kotona ei ole enää muita tovereita isää ja palvelijoita lukuunottamatta, ystävystyy Emma neiti Harriet Smithin kanssa, vaikka tämä ei yhteiskunnalliselta asemaltaan välttämättä Emman tasolle ylläkään. Älyllisesti Harriet jää kiistämättä Emman varjoon, ja Emma alkaakin sivistää uutta ystäväänsä. Sivistämisen ohella hän alkaa myös suunnitella Harrietin saamista naimisiin.

Emma punoo avioliittojuoniaan melko itsekeskeisesti ja henkilöitä ja heidän käytöstään puolueellisesti havainnoiden. Hän ei helposti suostu uskomaan epäilyjä omista huomioistaan ja ajatuksistaan, kuten herra Knightley saa jälleen kerran huomata hänen ja Emman välisessa Harrietin tulevaisuutta koskevassa keskustelussa. Emman avioliittosuunnitelmat saavat aikaan melkoisen sotkun, jota setvitään pitkin tarinaa. Emma itse on vakaasti päättänyt olla milloinkaan menemättä naimisiin.

Tarina on hauska ja humoristinen, mutta henkilöt myös kehittyvät matkan varrella - kuka parempaan, kuka huonompaan suuntaan. Kirjan henkilöistä monet ovat varsinaisia persoonia, liioiteltuine ominaisuuksineen. Hyväntahtoinen neiti Bates esimerkiksi puhuu lakkaamatta ja joka tilaisuudessa ollen jatkuvasti kovasti kiitollinen saamastaan huomiosta ja avusta. Neiti Bates asuu äitinsä kanssa, eikä heidän taloudellinen tilanteensa ole kovin kehuttava. Vaikka neiti Bates selvästi on useimpien henkilöiden mielestä rasittava, kukaan ei kuitenkaan halua loukata hänen hyväntahtoisuuttaan ja niinpä neiti saakin höpöttää rauhassa.

Herra Woodhouse, Emman isä, on mahdoton huolestuja ja valittaja. Hän ei juuri poistu kotoaan, ja vain harvoin hänet saadaan vierailulle jonkin tutun luokse. Sairaudet, niiden hoito, niistä parantuminen ja niiden mahdollisuus ovat herra Woodhousen rakkain puheenaihe, ja yhteisön lääkäri herra Perry onkin tavallinen vieras herra Woodhousen luona. Koin herra Woodhousen rasittavammaksi kuin neiti Batesin, sillä mistään varsinaisesta sairaudesta tai vammasta ei missään kohtaa puhuttu. Herra vain tuntui kuvittelevan itselleen kaikkia kamalia sairastumisen mahdollisuuksia ja varotteli niistä alituiseen myös tuttaviaan. Eniten ehkä ärsytti Emman kiintymys isäänsä, sillä kaikista isän vaatimista järjestelyistä ja tämän valituksista huolimatta hän jaksaa aina olla kärsivällinen ja huolehtiva.

Tarinassa on myös muita herkullisia henkilöitä, nämä kaksi vain esimerkkeinä mainittuna. Henkilögalleria on melko pieni, eikä minunkaan tarvinnut palata taaksepäin kuin muutaman kerran jonkin nimen tarkistaakseni. Enemmän menin sekaisin kaikkien mainittujen paikkojen kanssa, mutta ei se menoa haitannut vaikka sijoittikin henkilöt välillä ihan väärään paikkaan.

Näissä kauan sitten kirjoitetuissa kirjoissa parasta on mielestäni sen ajan elämän ja arjen kuvaaminen. Tässä tietysti kyseessä on maalaisyhteisön parhaimpiin kuuluvia perheitä, joiden arki täyttyy vierailuista ja vastavierailuista, kävelyistä, aterioista ja muusta hauskasta ajanvietteestä. Kirjassa mainitaan hyvin vähän mitään palvelijoista tai työläisistä. Muutaman kerran esiin astuu kuitenkin taloudenhoitaja tai kaupan myyjätär.

Lukukokemuksena Emma on viihdyttävä, vaikkakin aika pitkä. Uskon Austenilla olleen hauskaa tätä kirjoittaessaan, varsinkin muutamia varsin karikatyyrisia hahmoja luodessaan.