Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Ylpeys ja ennakkoluulo tuskin on kenellekään kovin vieras, joten sen suurempia esittelyitä kirja tuskin kaipaa. Teos on varmaankin kuuluisin Jane Austenin teoksista ja siitä on tehty myös useita filmatisointeja. Kirja ilmestyi alunperin vuonna 1813. Tämän kirjan kuuntelin nostalgisesti c-kaseteilta.



Bennetien perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi viisi tytärtä, ja äidin suurena haaveena on saada kaikki viisi tytärtään hyviin naimisiin. Tai ylipäänsä naimisiin. Isä viihtyy omassa rauhassaan, eikä jaksa lähteä mukaan vaimonsa hössötykseen ja hermoilupuuskiin. Rouva Bennet onkin varsinainen häslääjä, ihan vain kirjaa kuunnellessakin hengästyy kun hän säheltää milloin missäkin asiassa, ja on ainakin joko hyvin innoissaan tai hyvin huolissaan tai järkyttynyt. Perheen elämään tulee entistä enemmän eloa, kun läheiseen kartanoon muuttaa nuori herra Bingley, hänen sisarensa sekä hänen ystävänsä herra Darcy. Herra Bingley on ystävällinen ja avoin, melkoinen vastakohta ystävälleen herra Darcylle, joka on vaikeasti lähestyttävä ja ylpeän oloinen. Kirjan pääjuonena kuvataan toiseksi nuorimman Bennetin tyttären, Elizabethin, ja herra Darcyn välistä melko mutkikastakin rakkaustarinaa. Tämän rinnalla kuvataan Elizabethin isosisaren, Janen, ja herra Bingleyn välistä suhdetta ja kun näiltä jää aikaa, kuvataan muiden sisarusten, sukulaisten ja naapurien elämää. Etenkin kaksi nuorinta sisaruksista herättävät monissa paheksuntaa käytöksellään.

Olen joskus aloittanut tämän lukemisen kirjana (niin ainakin muistelen) ja lopettanut ennen puoliväliä. Tämän kanssa kävi vähän samalla tavalla kuin aikanaan Kotiopettajattaren romaanin kanssa: kirjana tarina ei jaksanut innostaa, mutta kuunneltuna pidin paljon. Ehkäpä kuunnellessa tehdyt käsityöt auttavat keskittymään kuunteluun ja tarinan seuraamiseen paremmin. Kirjaa lukiessa ajatus tuntuu lähtevän helpommin harhailemaan.

Tarinassa oli henkilöitä, joista pidin kovasti ja henkilöitä, joita en oikeastaan voinut sietää. Herra Bennet kahden vanhimman sisarensa kanssa, tyttöjen eno vaimoineen ja herra Bingley olivat pidettyjen puolella, Rouva Bennet, kolme nuorinta siskoa, herra Bennetin serkku herra Collins ja lady Catherine de Bourgh sen sijaan raastoivat välillä hermoja. Upseeri Wickhamin suhteen en oikein osannut päättää. Varsinkin alussa pidin hänestä, mutta ei hän kuitenkaan lopussakaan kovin vastenmielinen ollut. Huomasin pitäväni niistä hahmoista, jotka käyttäytyivät kauniisti, eivät hötkyilleet turhasta ja löysivät asioista myös huumoria. Siis sellaisista terveellä maalaisjärjellä varustetuista henkilöistä. Vastaavasti ne hahmot, joista en pitänyt, olivat käytökseltään rasittavia, jotkut jopa ilkeitä, ja itsekkäitä. Jaottelu tuntuu nyt kovin selkeältä: pidin siis juuri sellaisista hahmoista, joista tavallaan kuuluukin pitää. Tiedän, olen vaikutuksille altis. :)

Tapahtumien kerronta oli mukavasti eteenpäin soljuvaa ja jännitystä pidettiin yllä loppuun saakka (vaikka tietenkin näissä loput ovat kovin ennustettavia). Pidän englantilaisten kartanoiden kuvauksista ja käytöksen muodollisuudesta, vaikka itse en osaisi kuvitella käyttäväni esimerkiksi niin muodollista kieltä vieraille puhuessani. Seurustelutaidot olivat tuohon aikaan tärkeät ja tarpeelliset, ja itse huonona seurustelijana olin jopa vähän kateellinen siitä, miten helpolta sellainen turhanpäiväinen höpöttely saadaan näyttämään. Ja olihan seurustelu esim. naapureiden ja tuttujen kanssa tuona aikana varmaan ihan oikeassakin elämässä tärkeää ja todellista.

Näitä eri aikakautena kirjoitettuja kirjoja täytyy aina jollain tapaa asennoitua lukemaan, vaikka itseltäni se käykin ihan huomaamatta. Pidän kaikenlaisista historiallisista kirjoista, ja vaikka nykynäkökulmasta jotkin 1800-luvun tavat näyttävätkin jäykiltä ja osa ehkä naurettavilta, en silti osaa suhtautua niihin muuten kuin mielenkiinnolla.

Lukupiirissä luetaan Austenin Emmaa marraskuussa, ja sen jälkeen hänen tunnetuimmista teoksistaan on lukematta enää Järki ja tunteet. Eiköhän sekin kirjastosta haeta. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille