Nita Prose: Huonesiivooja

Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön.

Huonesiivoojan markkinointitekstit vaikuttivat minusta lupaavilta. Takakannessa kirjaa kuvataan mm. näin: "Mollyn järjestelmällinen elämä kääntyy ylösalaisin, kun hotellin vakiovieras, herra Black, löytyy sviitistään murhattuna. Ennen kuin Molly ehtii kissaa sanoa, on hän poliisin pääepäilty. Kummallisten tapahtumien keskipisteeseen päätynyt Molly joutuu selvittämään, mitä herra Blackille oikein tapahtui." Takakannessa kirjaa kuvataan myös "suljetun paikan murhamysteeriksi", vaikka tapahtumapaikkana oleva hotelli ei varsinaisesti kovin suljettu paikka olekaan.



Päähenkilö Molly Grey osoittautui kirjan mielenkiintoisimmaksi asiaksi. Hän on "erityinen" kuten häntä kirjassa kutsutaan: hän huomaa yksityiskohdat, mutta ei osaa tulkita muiden ihmisten käytöstä sosiaalisissa tilanteissa ja käyttäytyy muiden näkökulmasta kummallisesti. Mollyn elämä rakentuu erilaisten sääntöjen ja mottojen varaan, joista hän yrittää valita kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivan. Työssään hienostohotellin huonesiivoojana hän on omaa luokkaansa. Hän on tehokas ja kohtelias, ja hänen jäljiltään huoneet ovat aina tiptopkunnossa.

Molly on elänyt isoäitinsä kanssa, ja isoäiti on tulkannut hänelle sosiaalisia tilanteita, ihmisten reaktioita ja käyttäytymistä. Isoäiti on kuitenkin hiljattain kuollut, ja Molly on jäänyt yksin selviämään tuskastuttavassa sosiaalisten tilanteiden viidakossa. Huonesiivoojan työ on onneksi rutiinityötä, jossa kaavamaisella käytöksellä pärjää suhteellisen hyvin. Molly kuitenkin tietää, etteivät kaikki muut työntekijät pidä hänestä. Kirjan mittaan lukijalle tulee selväksi, että Molly on joutunut elämänsä aikana tottumaan siihen, että häntä oudoksutaan eikä hänellä ole läheisiä ystäviä.

Murhamysteeri, eli hotellissa usein vierailleen rikkaan herra Blackin löytyminen kuolleena, on koitua Mollyn siivoojanuran kohtaloksi. Hän löytää herra Blackin, ja vaikka häntä aluksi kuullaan todistajana, saa hänen erikoinen käytöksensä äkkiä aikaan sen, että hänestä tulee jutun epäilty. Lukijalle selviää pian, että Mollyn luottamus kohdistuu aivan vääriin henkilöihin ja että hotellissa tapahtuu muutakin hämärää. Lukija näkee myös sen, että Mollylla olisi ystäviä, jos hän suostuisi näkemään heidät. Hotellin ovimies Preston esimerkiksi on aina ystävällinen ja huolehtivainen Mollya kohtaan, mutta Molly ei ymmärrä tarttua avuntarjouksiin ennen kuin tilanne muuttuu erittäin hankalaksi.

Kirjan alussa lukemisen vauhtiin oli vaikea päästä. Kieli tuntui oudolta, ja pohdin monta kertaa onko alkuperäinen teksti ollut yhtä kömpelöä vai onko suomentaja valinnut vain erikoiset sanat ja ilmaukset. Vähitellen Mollysta kerrottiin enemmän, ja ymmärsin että erikoinen tyyli on Mollyn tapa puhua ja ajatella. En ollut kovin vakuuttunut juonestakaan, sillä se tuntui aluksi olevan täynnä ristiriitaisuuksia ja kummallisia piirteitä. Ihmettelin esimerkiksi miten hotellin siivoojat käyttävät viiden tähden loistohotellin etuovea töihin saapuessaan. Myöhemmin tämäkin asia saa jonkinlaisen selityksen, mutta alussa se tuntui kummalliselta. Tai voi olla että omat mielikuvani loistohotelleista ja niiden henkilökunnasta ovat kaavamaisia ja kummallisia.

Molly on kaksikymmentäviisivuotias, mutta hänen luottavaisuutensa saa hänet vaikuttamaan lapsellisemmalta. Hän uskoo sokeasti hänelle kerrotut valheet, ja toimii kyselemättä saamiensa ohjeiden mukaan. Mollyn sokeus tuntuu häiritsevältä etenkin siksi, että tarinan loppupuolella hän yhtäkkiä alkaakin nähdä valheiden taakse. Näin suuri muutos saa tarinan alun Mollyn vaikuttamaan älyltään vajavaisena, josta hän kuitenkin "herää" näkemään karun todellisuuden.

Huonesiivoojasta ei siis tullut lempikirjaani, mutta mielenkiintoisen päähenkilön takia lukukokemus ei kuitenkaan ollut ihan huono. Molly muistuttaa lukijaa monta kertaa siitä, miten meistä jokainen on erilainen, jokaisella on omat haasteensa ja vahvuutensa. Tärkeää olisikin olla tekemättä liian hätäisiä johtopäätöksiä muista ihmisistä heidän käyttäytymisensä vuoksi.

BookBeat: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Nextory: *maksuton kokeilujaksoetu koskee uusia asiakkaita.

Storytel: *maksuton kokeilujakso, etu koskee uusia asiakkaita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Mauri Paasilinna: Rovaniemi-sarja