Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus

Kuva #kirja-palvelusta
Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus on aiemmin julkaisematon pienoisromaani. Tarina on ilmestynyt romaanina (Kuolleen miehen huvimaja) erilaisella juonella. Bongasin tämän kirjaston uutuushyllystä ja poimin mukaan.

Kirjassa on itse pienoisromaanin lisäksi esipuhe, johdanto ja jälkisanat. Esipuheen on kirjoittanut Tom Adams, joka on tehnyt Agatha Christien kirjoihin paljon kansikuvia. Esipuhe on Mathew Prichardin (Agatha Christien lapsenlapsen) käsialaa, ja siinä kerrotaan mm. kirjan tapahtumapaikasta. Jälkisanat on kirjoittanut John Curran, ja hän käsittelee pienoisromaanin syntyä ja sen mutkikasta taivalta julkisuuteen.

Itse pienoisromaani on melko lyhyt, 150 sivua hyvin väljää tekstiä. Tarina on mielenkiintoinen: salapoliisikirjailija Adriane Oliver kutsuu Hercule Poirotin Greenshore House -kartanoon, koska hänestä ilmapiirissä on jotain kummallista. Oliver on laatinut kuvitteellisen murhamysteerin kyläjuhlien ohjelmanumeroksi, ja hänestä on alkanut tuntua, että juhlissa saattaa tapahtua jotain ikävää. Poirot käyttää juhlia edeltävän aikansa kartanossa tutustumalla sen asukkaisiin ja vieraisiin, ja lopulta päätyy selvittämään oikeaa murhaa näytellyn sijasta.

Itse murhan selvittelyyn ei ole jätetty paljoa tilaa, vaan suurimman osan tarinasta vie tavallaan murhaan valmistautuminen: henkilöiden esittely ja Poirotin tekemä etukäteistutkinta. Murha on nopeasti ohi ja sen ratkominenkin tapahtuu tavallaan lukijalta piilossa, sillä loppuratkaisu vain esitellään viimeisillä sivuilla. Ratkaisu oli tietysti ovela, oma ajatuksenjuoksuni ei tosiaan pysynyt Poiron pohdiskelun perässä. Teksti poikkesi kuitenkin jotekin muista lukemistani Agatha Christien kirjoista. Kirjaa ei ehkä oltu viimeistelty ihan niin hyvin kuin yleensä, esimerkiksi osa dialogeista tuntui hiukan tökeröiltä.

En ole lukenut Kuolleen miehen huvimajaa, mutta luulen että luen sen jossain vaiheessa ihan mielenkiinnosta. Ilmeisesti juoni on melko erilainen, ja siinä rikoksen ratkaisijana taitaa toimia miss Marple. Jälkisanoissa on kerrottu hiukan myös tarinan synnystä ja siitä, miten Christie on hahmotellut tulevaa tarinaa. Tätä oli mielenkiintoista lukea, mutta toisaalta se vähän rikkoi sitä illusiota, joka minulla edelleen kirjojen kirjoittamisesta on. Tiedän todellakin etteivät tarinat vain ilmesty valmiina paperille, vaan niitä muokataan ja hiotaan paljonkin ennen kuin ne ovat valmiita. Silti juonen kehittelyyn liittyvien muistiinpanojen lukeminen jollain tavalla latisti lukukokemusta entisestään.

Joka tapauksessa kirja on tutustumisen arvoinen, eikä sen lukeminen vie kauaa. "Lisämateriaalit" tarjoavat mielenkiintoista taustatietoa tarinalle ja Hercule Poirot on oma ihana itsensä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille